* * * * *
Maan kiertolaisena huitoi kirkas kuu ijankaikkista kierrekettänsä maan ympäri, pauhaten sen mukana. Aurinko paahtoi sinne valo-uhkuna. Se kuumensi kuun vuoret tulikuumiksi, hehkuviksi tulihiiliksi.
Tulikuumana hohtavan vuoren huipulla, kuun päivätasaajan kohdalla, seisoi Perkele, ruhtinaallinen tulihulme hartioilla, välkkyvä valtikka kädessä, pään päällä tulikruunu, jota siivekkäät käärmeet kynsissänsä kannattivat Hänen edessänsä oli sata miljoonaa enkeliä, veriviitat hartioilla, vyöllä tuliset miekat, kädessä sotatorvet. Rotkot olivat niitä täynnä, vuoren kupeet kirjavina. Ne soittivat Perkeleen ylistystä. Tulihohteinen vuori vapisi. Soitto pauhasi, kuin itseensä sointuva ukkosen jyrinä.
Perkele puhui tulisuihkun ja valo-uhkun seasta:
— "Palvelijani Iiranto on vienyt Harhaman onnellisesti vaarallisen salakarin ohi. Juonitteleva Jehova oli antanut pilvensä kärestä puheta salamana Harhaman eteen vaimon menneisyyden… Hän luuli sillä voivansa Harhaman teoksen murskaksi lyödä… Mutta palvelijani Iiranto on paljastanut Harhamalle Jehovan ilkeän juonen… Harhama maalaa jo Jehovaa vastaan tehtyä rikosta hyveen runoväreillä…"
— "Sillä sinusta iski viisaus salamana Iirantoon… Sinä murskasit Jehovan karit ja sammutit Hänen salamansa palvelijasi Iirannon kädellä", — oikaisivat pää-enkelit.
Sata-miljoonainen enkeliparvi veisasi silloin Perkeleen ylistystä:
"Sinusta niinkuin päivän valovirta viisaus ja voima tulvailee. Sinulle vihollises niidet, pirta raatavat, kun niihin suoltuilee sinusta loppumattomasti loimet, joist' alkuun saavat kaikki ihmistaimet."
Kaiku värisi ja vapisi tulikirkkaissa kuun vuorien sivuissa ja lymyytyi sen onkaloihin. Vallan ja voiman sädekehä ympäröi Perkelettä. Tuliviitat hulmahtelivat valovirrassa ja enkelien ihastus kohisi kauniina pauhuna.
Perkeleen vihjauksesta ilmestyi enkeli Iiranto hänen eteensä ja
Perkele puhui hänelle: