Ja taas vuotavat kyyneleet ja sydän pakahtuu omiin tuskiinsa ja jumaluus suree. Esempio-ihminen jatkaa itsekatumistansa.
Luonnonlaki, jumaluuden ilmestys oikaisi itse erehdykset, soimaamatta, herjaamatta.
Ihminen on nöyrtynyt oman olemuksensa lakien edessä, tunnustanut niiden voiman ja saanut rauhan hengellensä.
Ja silloin alkavat soida riemuvirret. Taivaat ylistävät ihmisen jumaluuden armon äärettömyyttä ja maailmat sen viisautta ja voimaa. Se ylistys yhtyy ijankaikkisuuden suureen lauluun, joka ylistää jumaluuden ikuista heräämistä ja voittoa. Se laulu julistaa jumaluuden pysyväistä ja ijankaikkista kirkastumista sanoilla:
— "Sinä, jumala, et koskaan himmene… Et koskaan… Et koskaan.
"Sinä kirkastut ijäti… Sinä puhdistut alati… Sinä jalostut halki ijäisyyden.
"Sinä puhdistat itse itsesi… Sinä olet itsesi viskin… Sinä olet oma seulasi… Siksi et sinä koskaan himmene, et koskaan tahraannu, et koskaan muutu…
"Tekojen seuraus on sinun kiirastulesi… Se on sinun itseseulasi…
Se on sinun viskimesi…
"Sillä erotat sinä huonon itsestäsi… Sillä poltat sinä sen kuonan puhtaaksi… Sillä lyöt sinä paenneet takaisin itseesi…
"Sinun laupeutesi on rajaton… Sinun armosi on ääretön… Sinä olet anteeksiantamus…