Ritva hymyili. Hän oli lähdössä äidin luo… Kuoleman koirat haukkuivat ulkona yhä kauniimmin. Ne ilmottivat että se suuri vieras oli jo portaiden edessä, joka saapui Ritvaa kotiin noutamaan… Jo raottui taivas ja sieltä hymyili isän koti… Kätkyt heilui kauniisti… Vieras vaimo lauloi lähtevälle:
"Synnyit isän rikoksesta. Siitä, raukka, hirmuisesta perit itkun ikisyyn… Vaimo langennut sun kantoi, kohdussaan jo sulle antoi synnin idun, kuolon kyyn…"
Herttaisena kuunteli kehdon kalpea helmi laulua. Palsami kukki punaisena akkunalla… kehdon kukka kätkyessä… Päivä leikki surullisena palsamin kukissa… tuonen lempeä rauha Ritvan poskilla… Kalman kellot soivat kauniisti… Sen kylmät sukat vetäytyivät jo pieneen jalkaan… Korkeuteen katseli musta silmä… Sieltä aukeni jo taivas lempeänä, kuin äidin syli… Lapsi näki kadotetun paratiisinsa: äidin ryöstetyt rinnat… Ulkona haukkui kalman koira niin kauniisti, ennustellen kuoleman suurta, yhä lähenevää tuloa… Vaimo puheli vieraallensa:
— "Semmoista se on ihmis-elämä… Se kukoistaa aikansa, kuin kukkanen… Näyttää kauniilta ja ihanalta ja mieli tekee sitä taittamaan, vaan kun taitat, niin itkeä saat ja näet hedelmät…"
— "Niin… Niin… Kukka se on… kuk-ka!" — vastasi toinen vaimo. "Elämä on kaunis kukka… synninkukka, johon on käärme kätkettynä…"
Yhä kauniimmin haukkuivat kuoleman koirat… Yhä heleämmin soivat kalmankulkuset… Kuolema oli jo vetänyt kylmät sukkansa lähtevän jalkaan polviin asti, käärinyt hänet lempeään rauhan liinaan… Ritva oli jo aivan matkavalmis. Vieras vaimo lauloi vielä hänen elämänlauluansa:
"Isä sinut yksin heitti, äiti unehella peitti, ettei synti ilmi saa… Kuuhut katsoo taivahalta. Kyy ja kalma kaikkialta sua vaanii… Tuuti, aa!…"
Jo ovat kuoleman sukat jalassa, sen eväät mukana: rauha mielessä… Pienen silmä kirkastuu. Kuoleman lempeä hymy laskee kalpeaan suupieleen ja posken pieneen kuoppaan… Hän näkee taivaan avautuvan… Siellä odottaa häntä kadotettu äidin rinta, unien paratiisi, huolten hoiva… Hän kukkii nyt ilosta kilpaa palsamin keralla. Pienen kätensä ojentaa hän taivasta kohti ja hymyilee, kuin kevät kesälle. Hän on löytänyt rauhan… Kipu on loppunut rinnasta… Outo vaimo soudattaa ja laulaa lauluansa, kertoo Ritvan lyhyttä tarua:
"Vaan ei sulla itkun syytä, kunnes kuolemaa ja kyytä vieras vaimo vartioi. Nuku, raukka, rauhamiellä, vaikka vanhempasi tiellä pikku-risti ootkin, oi!"
Kalpea kehdon kukka tunsi jo äidin lämpöisen rinnan makua… Huulella on autuas hymy, rinnassa iki-onni… Tyyni on mieli, kaunis poski… Vieras vaimo viihdyttää vielä nukkuvaa: