Joutsenet vetävät venettä kohti rannan iltarusko- kalliota… Jo saapuu vene rantaan… Rannalla odottaa Tuonelan lempeä Liiva… Hän ottaa vastaan vanhempiensa huonosti hoitamat ja hylkäämät lapset ja vie heidät tuomiolle… Hellästi nostaa hän tuonen vesien pienen purjehtijan syliinsä ja lausuu:
"Tervetuloa, Ritva rukka!
Tallella nyt oot jo, kukka…"
— "Tervetuloa!… Tervetuloa!" — laulavat Tuonelan lapset… Väsynyt purjehtija kietoo pienet kätensä luottamuksella Liivan kaulaan… Kallio aukenee ja Harhamalan Ritva häviää Liivan sylissä aukkoon. Hän lähti tuomiolle Tuonelan tuomiosaliin.
Mutta salin ovella lukee hän sanat:
"Täällä etsiskellään isien pahat teot lasten päälle kolmanteen ja neljänteen polveen."
Hartaana lukee Ritva sanat. Suuret silmät kiintyvät niihin, harhaellen, kuin isän katse. Rauhallisena puristaa hän pienet kätensä Liivan kaulaan… Poskeen painuu pyöreä kuoppa… Pieni suu vetäytyy somaan hymyyn ja hän lausuu lempeällä äänellä:
— "Äiti!… Isä!…"
Syys-öisiä elämänvaloja.
Elämä on kaunis portto, joka tarjoaa huuliltansa kiehtovaa Juudaksensuudelmaa…
Lokakuun syyspimeät peittivät maita. Syksyn kylmä, kostea hengitys puhalteli avaruuden ammottavasta kidasta. Sade pieksi liejukoita. Päivät olivat harmaata, sumuista suota, yöt pilkkopimeitä…