Kaikki kiemurteli elämän- ja kuolemankäärmeenä, tapellen toistensa keralla: Syksy söi kesän, pimeys valon, talvi syksyn, valo pimeyden ja peto pedon…
Suuri on elämän ja kuoleman leikki…
Ja sen leikin keskellä eli ihminen… Se karkeloi sen leikin kynsissä ja sen mukana… Vanhuus soi nuoruuden… pettymys toiveet… ihmiset toistensa elämän…
Suomen ensimäinen kansaneduskunta lopetteli istuntojansa. Se ei ollut saanut sanottavaa valmiiksi. Mutta ympäri maata kiehuivat mielet. Uudet aatteet riehuivat myrskynä ja törmäsivät vanhoja vastaan. Mutta samalla aikaa nousi vanha uutta vastaan voimakkaana merenmaininkina. Taloudellisella alalla oli kysymys siitä, kumpi taloudellinen suunta on pääsevä vallitsevaksi, sosialistinen vaiko "porvarillinen", yksityiseen omistus-oikeuteen perustuva.
Mutta vieläkin rajumpana riehui taistelu henkisellä alalla. Se riehui niin jyrkkänä, ettei mikään sovittelu voinut tulla kysymykseenkään. Ehdoton usko ja täydellinen kaiken uskon kieltämys törmäsivät yhteen, kuin tuli ja vesi, iskivät kuin kaksi kirveenterää. Toisen tai toisen oli määrä sortua. Kummankin takana seisoivat joukko-ihmisten sankat, kiihkoutuneet parvet, sokeina, joukko-uskon läpitunkemina. Ja niiden seassa, joiden joukko taisteli kieltäymyksen riveissä, sortuivat myös kaikki uskon säätelemät ja siihen perustuvat siveellisyyskäsitteet, miehen ja vaimon välinen kysymys, sortuivat ja taas kohosivat, katuvina tai uudella pohjalla yrittäen. Siveellisyyskysymys oli heitetty kiirastuleen. Sen ympärillä riehui tulisimpana uskon ja uskottomuuden suuri taistelu. Siinä, lihan ympärillä, oli yhdeltäpuolen houkutus suurin ja toiselta puolen kieltäymyksestä johtuva sielun puhdistuminen kirkkain. Siinä oli ihmisellä paras tietoisuus tehdä itsensä voittamisen sankaritöitä, antaa hyveen esikuvia, nousta omissa silmissään ja jalostaa ihmishenkeä tulevien polvien perinnöksi.
Oli lokakuun loppupäivät.
Lokakuun lopussa Harhama oli puolueensa maaseudun johtomiesten kokouksessa, jossa neuvoteltiin puolueen tulevasta toiminnasta omassa vaalipiirissä. Kokoukseen oli saapunut kansanmiehiä satojen kilometrien päästä, Pohjan perukoilta, aina Lapin pohjoisrajalta. Kaikkia elähdytti sama isänmaan asia, sama uskon ja uskottomuuden taistelu tempasi jokaisen mukaansa. Useiden puheiden loputtua puhui nuori ja miehekäs Roinila:
— "Meidän puolueemme täytyy asettaa luottamusmiehineen ankarat vaatimukset siveellisyys-asiassa. Niiden täytyy kiertää semmoisia talojakin, joissa asuu ihmisiä, jotka eivät tunnusta muuta, kuin lihan evankeliumia. Kun he esimerkiksi matkoillansa tulevat jollekin paikkakunnalle, on vaadittava, että he ensiksi ottavat selon, onko se ja se henkilö nykyisen ajan apostoleja, jotka korottavat pahettansa hyveeksi, ja jos saavat tietää, että henkilö on semmoinen, eivät he saa mennä sen asuntoonkaan, eikä myös päästää niitä omaan kotiinsa, sillä sitä voivat ihmiset ymmärtää niin, että puolueemme hyväksyy siveettömyyden ja julistaa prostitutionin hyveeksi. Sillä lailla tulemme me ihmisten silmissä nostamaan siveettömyyden levittäjät kunniallisten ihmisten tasalle ja rikoksen ansioksi. Puolueemme siitä kärsii ja turmelus saa uutta voimaa."
Harmaat, kovia kokeneet miehet katsahtivat toisiinsa vakavina.
Roinila jatkoi:
— "Rakkauden ja lihan raja-aita on hyvin ohkainen. Se on helppo kaataa, mutta sen uudelleen nostaminen on vaikea."