Puheen loputtua syntyi painostava hiljaisuus. Kuin jonkun käskystä, huomasi Harhama, että kaikkien silmät katsoivat häneen, ja oitis nousi hänen sielussansa aavistus, että Roinila tarkotti juuri häntä ja rouva Esempiota. Se aavistus kohosi, kuin musta, vihainen aave, ja hän itse nousi sen hartioilla, kuin ärsytetty elukka, johon on sattunut keihään kärki.
Puhe ja keskustelu loppui siihen. Kaikki pujottautuivat hiljaa ulos, ikäänkuin olisivat säälineet jotain, josta eivät olleet selvillä, kuka se on.
Tuli ilta.
Suuri juhlasali oli loistavasti valaistu ja täynnä yleisöä. Puolue kokosi rahaa arpajaisilla… Suomen nainen nousi jo miehen vertaiseksi. Se pohti yhteiskunnallisia kysymyksiä ja selitteli suuria elämän ongelmoita. Vanha torpparin vaimo Liinala selitteli taas siveellisyyskysymystä. Hän puhui:
— "Kansamme voima on siveellisyydessä. Sillä mitä meitä hyödyttää, jos kylvämme isänmaamme vainiot vaikka kultaisilla siemenillä, jos emme kitke rikkaruohoja, jotka tukahduttavat kasvullisuuden…"
Juhlapukuinen yleisö kuunteli hartaana, kuin kirkkoväki. Liinala jatkoi:
— "Mitä hyödyttää meitä myös, jos pesemme vaikka lakkaamatta tupiemme lattioita, jos emme puhdista jalkojamme liasta? Me tulemme likaisin jaloin sisälle ja tahraamme taas ja taas tupaamme…"
Kuulijat punnitsivat hänen sanojansa ja Liinala jatkoi:
— "Parannus ja puhdistus on meidän siis alettava itsestämme, omista kantapäistämme, omista kengänpohjistamme lähtien… Seulan pitää sitten käydä meidän joukossamme… Meidän on seulottava joukostamme akanat puhdistumaan yleisen tuomion tulessa. Meidän täytyy armotta tappaa keskuudestamme taudin siemenet…"
Taas oli Harhama huomaavinansa, että sadat silmät katsoivat häneen.
Hän nousi ikäänkuin kynsillensä niitä vastaan. Puhuja jatkoi: