— "Meidän, naisten, on myös alettava puhdistus itsestämme ja sitten koko sukupuolestamme. Meidän on nostettava oma sukupuolemme tuliseulaan. Meille sanotaan: Meidän pitää ymmärtää langennutta, eikä sitä tuomita… Mutta minä kysyn teiltä: eikö se sääli ole väärä?"
Kuulijat ajattelivat. Puhuja kyseli edelleen:
— "Emmekö me sillä säälillä korota pahetta semmoiseksi, jonka harjoittamisesta voidaan vaatia palkkiota: sääliä ja ymmärtämistä?"
Monesta se kysymys tuntui uudelta. Puhuja jatkoi:
— "Eikö se, joka heittää langenneeseen ensimäisen kiven, tee samaa palvelusta, kuin se, joka ensimäisenä polkee kotiimme hiipivän myrkyllisen käärmeen pään päälle?"
Harhamastakin se tuntui uudelta. Puhuja jatkoi:
— "Minulle sanotaan: Ellen minä itse ole synnitön, en minä ole oikeutettu heittämään toista kivellä. Minä kysyn: Enkö minä saa estää ruton siemeniä muihin levenemästä, enkö minä saa niitä siemeniä hävittää, jos itse tiedän itsessäni olevan niitä?"
Puhe tuntui kaikista niin uudelta, ja kumminkin niin kotoiselta elämän viisaudelta, joltain unohdetulta. Puhuja kyseli edelleen:
— "Katsokaa: Maailman fariseukset kiittävät Jumalaa, kerskaten, että he ovat suvaitsevaisia, kuin Jeesus, eivätkä tuomitse, kuten fariseukset. Mutta minä kysyn teiltä, kumpi menee vanhurskaampana kotiansa: Nekö, jotka niin suvaitsevaisuudellansa kerskuvat, vaan sekö, joka sanoo: Herra armahda minua syntistä, joka maailman kiitosta ja suvaitsevaisen mainetta tavotellessani en ole heittänyt ensimäistä kiveä niiden päälle, jotka levittävät paheen siemeniä?"
Monesta tuntui silloin, kuin olisivat he ennen lukemansa väärin ymmärtäneet. Harhama mietti jotain sekavaa.