— "Ja kumpi tekee naiselle suuremman palveluksen: sekö portto, joka tunnustaa huoruuden häpeäksi ja heittää toista porttoa ensimäisellä kivellä, vai sekö suvaitseva, joka ymmärtämisellä tekee huoruuden kunnialliseksi ja siten houkuttelee lukemattomat menettämään siinä ruumiinsa ja henkensä, etsien sääliä, tai ainakin luottaen ymmärtämiseen?…"
Huoneeseen tuulahti joku kotoisen elämän viisaus, jonkun tutun asian tuoksu. Puhuja alkoi uudestaan puhua joukon, erittäin juuri puolueen puhdistamisesta niistä, jotka korottautuvat Jeesukseksi antamaan haureellisille ihmisille syntejä anteeksi, lyövät rintoihinsa maailman edessä sanoen: Katsokaa minua Jeesuksen tekojen seuraajaa! Harhama luuli taas huomaavansa, että pisto oli tähdätty häneen. Hän ärtyi. Puhuja jatkoi:
— "Epäsiveellinen ihminen jättää elämään samanlaisen jälen, kuin rengin likainen saapas pappilan salin puhtaalle lattialle…"
Hän vaikeni ja kysyi sitten:
— "Mitä meitä siis hyödyttää, jos puhdistelemme elämää, jos emme puhdista sitä tallaavien ihmisten jalkoja? Mitä meitä hyödyttää, jos puhdistelemme joukkoamme, jos emme tarttuman siemeniä seulo pois ja levitä niitä julkisuuden kaakinpuuhun, kuolemaan häpeän puhdistavassa päivänpaisteessa?"
Harhama luuli sanojen tarkottavan häntä. Kuulijoiden joukosta kuului kuiskauksia: "Hän puhuu oikein!" Vaimo jatkoi:
— "Toiset, synnin apostolit, kehottavat meitä puhdistamaan maailmaa ymmärtämisellä ja anteeksiantamisella, kehottavat meitä palkitsemaan siveettömyyttä. Niille meidän on sanottava: Joka teistä on Jeesus, hän astukoon ensimäisenä puhdistamaan ihmisiä, antamalla niiden syntejä anteeksi ja palkitsemalla ne ymmärtämisellä… Me ihmiset emme voi itseämmekään parantaa muutoin, kuin tuomitsemalla, mitä sitten muita. Ja jos me itseämme pelastaessa itseämme tuomitsemme, emmekä ole velvolliset silloin muitakin tuomitsemaan?"
— "Oikein!" — kuului väkijoukosta kuiskauksia. Harhama katsahti sinne. Kuiskaajien ja hänen katseensa kohtasivat toisensa. Hän tunsi kohtaamiensa silmäyksien sattuvan hänen arimpiinsa. Kuulijoille kirkastui kotoinen viisaus, joka oli nyt heistä niin yksinkertainen ja kaunis. Liinala jatkoi:
— "Mutta Jumalan avulla me voimme puhdistaa likaiset jalat ja seuloa joukkomme… Nykyään kurottelee siveettömyys hyveen valtaistuimelle, mutta jos Jumala on apunamme, niin hän masentaa sen nousun. Hän on paneva lihan apostolit pystyttämään oman kaakinpuunsa. Hän panee siinä tehtävässä vihollisensakin meidän ja puolueemme välikappaleina omiksi aseiksensa."
Harhaman silmien edessä alkoi kieriä ylös musta synkkä ajatus, kuin kohoava musta auringon pyörä. Se laajeni, pimeni, pimitti kaikki ja ikäänkuin peitti viimein koko taivaan laen. Siitä paistoi hänelle kuin taivaan kanneksi levittyneestä auringosta kysymys: