Ja hänen vierellänsä seisoo vapauden sankari Nikolai vapauden kuninkaana, kädessä ijankaikkisen vapauden avaimet ja vyöllä henkinen miekka, jolla hän leikkelee kaikki kahleet… Hänen onnensa on astua toisten vapahtajana elämän nälkäisen rotan nakerreltavaksi…
Ja esempio-ihminen on kohonnut ja kirkastunut jumaluutensa vaistomaisesta itsetietoisuudesta sen täydelliseen tietoisuuteen… Hän on puhdistunut suurten lankeemuksien ja suurten nousemisien runollisissa, kauneissa kiirastulissa, rikoksien ja erehdyksien tulessa. Hän tuntee armon ja ymmärtämisen tarpeen ja nousemisen suuruuden… Autuuden, onnen ja rehellisyyden vaippaan verhottuna hoitaa hän niitä jumaluuden tulia, joissa jumaluus yhä ja yhä puhdistuu ja kirkastuu ja valkenee täydellisyyteensä… Hän on kiirastulien hyvä henki, jumaluuden kotilieden puhdas vaalija… maailman pilkkasateessa puhtaaksi peseytynyt rohkea jumaluuden lähteille pyrkijä… toisten esimerkki… hyveen puhdas äiti… Ylevänä lausuu hän:
— "Kiitos, että elämä on ollut pettävä unelma! Kiitos, että se monilla pettymyksillänsä ja monilla lankeemuksilla on opettanut tuntemaan nousemisen suuruuden ja karaissut voimat!… Kiitos herjaajille, että he ovat olleet puhdistumistulen kuumuutta lisäämässä!"
Ikivuoren tavoin pysyy ijankaikkisuus… Uudet olot ovat syntyneet… Ihminen on päässyt jumaluutensa täys-ikään… Se on luonut uudet valot… kehittänyt uudet eläimet… uudet kasvit… Maakin on muuttunut paratiisiksi… Puut palvelevat ihmistä korkeimpanansa… Ne kantavat sille hedelmät ruuaksi… Hedelmäpuiden vilpoisissa varjoissa, kukkivien puiden tuoksussa piilevät ihmisten asunnot onnenmajoina… Ne ovat satumajoja, joissa on ainainen rauha ja ikuinen onni… Puhtauden ja rauhan liinat leviävät elämän yli… Ne ovat jumalan huoneita… Koko maa on ihana edeni… Jokaisen majan portaikolla palavat ikuiset tulet… Taide peseytyy kaikkialla… uhkuu, kuin ihanin neito, alastomana… puhtaana… viattomana ja ujona… Uudet laulut soivat… On ainainen sunnuntai… Elämä on kuin ainaista jumalanpalvelusta. Ihmiskunta on halki kaikkeuden yksi ainoa kirkkoväki… Vanhat istuvat hartaina majojensa portaikolla, nuoret soittavat jumaluutensa onnea ylistäen, linnut laulavat ihmisen kunniaksi ja koko luonto kantaa sille uhriansa… Ihminen vallitsee kaikkea… Hän istuu jumaluutensa istuimella, maailman ohjakset käsissä… luonnonlait käskettävinä…
Liikkumaton ijankaikkisuus pysyy ennallansa… Kaikkeus hohtaa kuplana ihmisen edessä… Jumaluuden kehitys jatkuu ihmisessä… Ihmiset äitiytyvät itsestänsä, kuin jumaluuden alkukohtu: äärettömyys… Ne synnyttävät kivuitta ja elävät kauvan… Henki kehittyy… Ruumiin tarpeettomat osat kuihtuvat ja jumaluuden kauniit muodot ruumiillistuvat ihmisruumiissa… Ihmisjumala hoitaa henkeänsä… kuolettaa lihaansa… hävittää ainesta, jalostaen sen hengeksi…
Harhama joutui jo teoksensa loppuun… Ihminen on oppinut tuntemaan elämän ja kuoleman salaisuudet. Se on saanut kuoleman valtaansa, kuten jonkun luonnonvoiman… Se hallitsee elämää ja kuolemaa Jumalana, kuin näkyvää olentoa… Alkaa ijankaikkinen elämä, jumaluuden korkein kehitys, sen kehityksen ihana, ikävöity kukka… Syntyminen häviää kuoleman hävitessä… Elämän voimassa pitämisen ja luomisen prosessin hävitessä tulevat ravinnot ja kaikki muut tarpeet aiheettomiksi, kuten ikivuorelle… Henki yksin janoaa… saa tyydytyksen ja ainaisen nautintonsa äärettömyyden ja ijankaikkisuuden korkeimmasta yhtymästä: rakkaudesta, itsensä alistamisesta…
Maailmankurjuudesta on sille puhennut ikuinen kukka, jonka tuoksua se hengittää, jonka ihania värejä se ihailee… Siitä on puhennut se lähde, jonka onnenvettä se aina juo, se huuli, jota se aina suutelee… Siitä on puhennut jumaluuden loppu-olemus: hyve…
Harhama kirjoitti jo viimeisiä sivuja, onnen ja ilon valtaamana… Hän riemuitsi, kuin kukka nuppunsa avautuessa auringon lempeille suuteloille… Hän kuvaili jumaluuteensa päässeen ihmisen onnea, sen eläessä ijankaikkisuuden etäisimpinä hetkinä… Kaikkeuden entinen, yhdistynyt ihmiskunta muodostaa jumalakunnan… Sen tietämys ja aistit hallitsevat koko äärettömyyttä yhtenä, yhtyneenä voimana… Läpi kaikkeuden on ihmishenki keskinäisessä yhteydessä… Se hävittää tarpeettomia maailmoita, aineita ja luonnon voimia… Se luo niiden sijalle uusia… Ijankaikkisuus on sille hetki ja hetki on ijankaikkisuus… Äärettömyys on sille rahtu ja rahtu on äärettömyys, sillä äärellinen on hävinnyt ja riutunut äärettömyyden suudelmiin…
Uuden, ainaisen valon kirkkaudessa katselee ihmisjumala kaikkeutta… Henkimaailma on sille yhtä näkyvä, kuin nyky-ihmiselle aine… Se näkee luonnon salaisten voimien raatamisen selvästi, kuin kellon koneiston käynnin… Äärettömyys avautuu sen silmien edessä maailmoilla siroteltuna kukkamaana, jossa uusiksi kehittyneet maailmat loistavat kukkina… Jokainen maailma on kukkasikermä… jokainen tähti on kukkanen… jossa onnelliset ihmiset elävät jumalina, onnen ja autuuden ruhtinaina… Kaikki ne veisaavat yhtenä kuorona jumaluutensa ylistystä ja ylistävät syntymäkohtuansa: äärettömyyttä ja syntymävoimaansa: elämää.
Mutta ijankaikkisuus kestää ikivuorena… Alkaa aineen ja voiman ja nyt olevan lopullinen häviö… Jumaluus kehittyy ja täydellisentyy… Aineet muuttuvat, maailmat muodostuvat ihmisjumalan tahdosta uusiksi… Kaikki rajat sortuvat… kaikki yhtyvät yhdeksi… Kaikki suistuu äärettömyyteen… Kaikki sulaa äärettömyydeksi… Koko äärettömyys avautuu yhdeksi ainoaksi taivaan saliksi… Kaikkeus muuttuu autuuden kentäksi… aineesta vapautunut, ijankaikkisesti elävä ihmisjumala viettää ijankaikkista jumaluutensa voittojuhlaa… Kaikki riutuu siihen, kuin vietti nautintoon… Siinä soivat armaimmat enkelilaulut… ihanimmat valot karkeloivat… miljaardikausia kehkeytynyt ihmishenki pääsee kirkkauteensa: nousee ylös kuolleista… ihmiset tuntevat toinen toisensa: muistavat kehkeytymisensä lukemattomissa miljaardeissa sukupolvissa… Ne muistavat sen aina maailman ensi pakahtumasta lähtien… Ne sulavat onnesta ja autuudesta… Heidän elämänsä kulkee kauniina ylistyslauluna… Aine on hävinnyt… Se on sulanut jo äärettömyydeksi, onnen-uduksi… autuudeksi… kirkkaudeksi… Liikunto ja voima ovat lakanneet… Ihmishenki: Jumala on ainoa olemassa oleva, äärettömyyden ja ijankaikkisuuden yhtymä…