Kun Harhama oli lopettanut teoksensa ja nukkunut unelmiinsa ja uniinsa, ilmestyi Perkele punapalloon, sadan enkelin saattamana, ja tulikotkan hänen kruunuansa kannattaessa. Häntä saattavat enkelit olivat puetut aistipunakukan väreihin.
Perkele istahti tuliselle valta-istuimellensa. Tulivaippa heilahti hänen hartioillansa ja ylistyslaulu ja soitto kierteli käärmeenä häntä ympäröivää kunniakehää.
Perkeleen vihjauksesta ilmestyi hänen eteensä enkeli Iiranto ja lausui:
— "Salli minun ylistää viisauttasi, voimaasi ja voittoasi! Palvelijasi Harhama on työsi suorittanut. Hän on kirjoittanut teoksensa valmiiksi…"
— "Niin lähestyy sinun valtakuntasi", — todistivat pääenkelit.
Voiman ja vallan viimat lähtivät Perkeleestä. Hänen jokainen liikkeensä oli ruhtinasta, hänen silmäyksensä jumalien ylpeyttä. Hän hulmusi viisautta ja kuohui suuruutta…
Tehden ylpeän kädenliikkeen lausui hän:
— "Koko kaikkeus on minun päänäni… Jehovan kantapää ei löydä minun hampaatonta paikkaani…"
Valo värisi. Jättiläiskäärmeet soittivat korkeudessa ja enkelit veisasivat:
"Niinkuin kupla, tahi rakko kädessäsi kaikkeus on. Jehovan on kohta pakko edessäsi, verraton, polvistua, niinkuin orja. Sinun ruoskasi on norja, kaikkeutta käskee, lyöpi. Sinun hampaas rikki syöpi väärän vallan Jehovan, Sä oot herra maailman."