Huomenna, kun hän lähti majuri Velikodushofin kanssa Narvaan, pisti hän kirjeen postilaatikkoon.
Mutta parin päivän kuluttua rouva Volkof, joka oli puolustanut perheensä kunniaa ja makuuhuoneensa puhtautta, sai haasteen oikeuteen kunnianloukkauksesta. Joku viikko myöhemmin, kun rauhantuomari tuomitsi hänet herjauksesta vankeuteen, ei onneton nainen jaksanut häpeää kestää, sai hermokohtauksen ja ampui itsensä kuoliaaksi miehensä pistoolilla.
* * * * *
Harhaman elämän taivaalla loistivat yhä maineen seppeleet. Syksyn harmaa väri oli hopean hohdetta. Hän odotteli rouva Esempion kutsua.
Joku päivä oli kulunut. Hän sai seuraavan nimettömän kirjeen:
'Herra Harhama!
Rouva Esempion asioissa on alkamassa eräs oikeusasia, johon Teidän täytyy pakostakin sekaantua. Itse tietänette mitä asia koskee. Puhutaan myös sikiön salaamisesta ja että Te olisitte sen isä. Siinä tietysti tulee paljastumaan asioita, jotka eivät ole kunniaksi Teille, eivätkä puolueelle. Toivottavasti teette parhaanne, että aijottu oikeudenkäynti tukahtuu alkuunsa. Itse käsitätte, että semmoisessa asiassa tulee heti etsittäväksi myös se lapsi, joka Teiltä tiedetään olleen rouva Esempion kanssa, vaikka se on salattu.'
Kaikki ne olivat nyt Harhamalle vähäpätöisiä, pikku asioita. Sikiön salaamisen hän aavisti tarkottavan sitä, että Ritvaa oli hoidettu salassa Armiiran tähden. Hänen edessänsä leimusi nyt uuden elämän suuri kaskituli, joka himmensi kaikki häväistykset. Rauhallisena odotteli hän rouva Esempion kutsua.
Mutta kutsua ei saapunut. Hän odotti vielä, mutta yhtä turhaan. Viimein otti hän käsikirjoituksensa ja matkusti Schuwalowaan rouva Esempiota tapaamaan. Mutta rouva Esempio oli poissa. Huone oli puolikylmä. Siinä oli jotain autiota, tyhjää, kuin hautajaisten jälkeen.
— "Missä on rouva?" — tiedusteli hän rouva Esempion palvelijattarelta Eevalta, Routalan Timon tytöltä.