— "Voi Herra Jumala sitä miestä!" — huokasi Anna Pawlowna.
Taas syntyi äänettömyys. Anna Pawlowna hengitti kuin hädässä. Munkki Pietari mietti jotain. Viimein nousi Anna Pawlowna, nouti joukon kirjeitä ja puhui:
— "Hänellä on jotain sisällistä… jotain selittämätöntä… Kenties Te, isä Pietari, voitte siitä saada selvää, jos luette näitä hänen kirjeitänsä. Hän kirjoitteli niitä minulle ulkomaanmatkoiltansa, mutta niissä on jotain, jota minä en kykene ymmärtämään… Niissä on jotain demonimaista, tai mitä se lienee… Lukekaahan Te!…"
Munkki Pietari alkoi lukea kirjeitä. Harhama oli niissä kirjoitellut elämän mietteitä suurten henkien haudoilla. Kullakin kirjeellä oli oma nimensä. Ensimäisen nimenä oli: "Kantin haudalla", toisen: "Spinozan tomuilla".
Munkki Pietari luki. Anna Pawlowna seurasi hänen kasvojensa piirteitä hysteerisesti.
— "No mitä?" — kysyi hän kiihkeästi, kun munkki Pietari oli lukenut ensimäiset kirjeet.
Munkki Pietari huokasi, eikä vastannut mitään. Hän otti seuraavan kirjeen. Sen nimi oli: "Napoleonin haudalla". Kun hän oli sen lukenut, lausui hän surullisena:
— "Hänen hengestänsä tuoksuaa jotain outoa…"
Anna Pawlowna näytti yhä hätäytyvän. Munkki Pietari luki kirjeen "Rousseaun haudalla". Kun hän oli sen lopettanut, kysyi Anna Pawlowna hermostuneena:
— "Eikö hänessä ole jotain kummaa… outoa, tai jotain salaperäistä…"