Yhä miettivämpänä katseli kehdossa makaava äitiänsä. Toisista seurasi kaksi edelleenkin isänsä toimia, toiset kaksi istuivat äitinsä edessä, katsellen hänen surullisia silmiänsä. Äiti jatkoi:
"Kukka oli liian armas, liian viisas musta kyy. Siksi on nyt mieti karvas, siinä kyynelien syy… Älä ihmettele sitä Vielä itse tunnet mitä kyy ja kukka sulle voi…"
Hän keskeytti laulunsa… Hän muisti lempeää Aabelia… Hän muisti sen uhrin… Hän muisteli sen kauniita silmiä… Hän muisteli elämänkukkaa… Hän muisteli sitä ja näki siitä matelevan mustan käärmeen, muodostuen Aabelin vuotavasta verestä… Hän muisteli paljoa ja jatkoi:
Oli armas aika silloin, huilu lempeästi soi; onni, lempi, aamuin illoin kaikki polut hopeoi. Rauhallisna uhri paloi. Taivas siunausta valoi… Kuule kummaa kertomaa:
Silloin taittui huilunsoitto… onni loppui ijäkseen. Kyyn ja elonkukan voitto lemmen veivät lunnaikseen… Siitä päivin rakkautta ei voi, eikä puhtautta maailmassa olla, ei…
Kuule: Silloin mull' ei varaa ollut enää valintaan… Siksi itkeksin nyt salaa… Kainin pakko-vaimo vaan olen onneton. Ja siksi petokseksi, kyyneliksi rakkaus on muuttunut…"
Lapsi hymyili kehdossa… Kainin vaimo katseli hymyä mieli katkerana… Hän muisti, kuinka hänen omista hymyilyistänsä oli puhennut kuihtumaton kukka: elämäntuska… Sitä muistellen hän lauloi katkerana:
"Älä hymyele!… Kuule, kuink' on suuri tuskan syy: Äidin rinnasta jo sulle vuotaa petturuus ja kyy, sekä tuska perinnöksi… Maailmassa nyt ei siksi rakkautta koskaan näy…"
Laulu loppui, lapsi hymyili ja käärme katseli pensaasta… Kain oli tullut vuorelta väsyneenä, synkkänä ja istahti, pannen jousen vierellensä. Hän oli kuullut laulun, ja hänen muotonsa muuttui… Hän näki Aabelin varjon… Se veti hänen jalkoihinsa mustia sukkia. Hän katsahti vaimoonsa. Molempien silmäykset tapasivat toisensa ja painuivat sitten alas… Perkele puhui ylpeänä:
— "Katsokaa! Jehova sai pelastetuksi itsellensä naisen, jossa oli Hänen henkensä. Hän luuli silloin voittaneensa, mutta Hän pelastikin naisensa minulle… Ihmiskunta on taas kahtia ja se riittää. Toinen tuhotkoon toisen osan!…"