Harhamasta tuntui se ivalta ja ivalta tuntui nyt koko elämä ja maailma. Hänen ainainen inhonsa ja halveksimisensa pursusivat kätköistänsä ja sekottuivat uhmaan. Hän lausui, kasvoilla katkeruuden ilme:
— "Hänkö kuulisi minua!… Minä olen rukoillut, tiedättekö ketä?"
Munkki Pietari katsahti häneen tutkivasti, terävästi ja ankarasti, aavistaen jotain. Hän tiesi, että Harhamalta voi odottaa mahdotontakin. Hän näki hänen silmissänsä oudon salaman. Harhama katsoi hänen silmiinsä röyhkeänä ja lausui jyrkästi:
— "Minä olen rukoillut Perkelettä."
Molemmat miehet kavahtivat seisaallensa ja katsoivat toistensa silmiin, kuin vihainen Perkele ja kiivas Jehova. Harhama ärtyi edelleen. Jännityksestä vapiseva käsi oli selän taa ojoksi ojennettu ja nyrkiksi puristettu ja kasvot vavahtelivat, kun hän kertasi puolihuutaen:
— "Minä olen rukoillut Perkelettä, kaikilla sieluni voimilla… Minä olen rukoillut häntä hengessä ja totuudessa."
He seisoivat kauvan aikaa vastatusten, tunkien katseillansa toistensa ytimiin. Harhama tunsi, että munkki Pietari tahtoi masentaa hänet katseellansa.
Silloin nousivat kaikki hänen voimansa. Ja äkkiä, kuin olisi hän hypännyt vuorenhuipulle, jonka perustukset eivät petä ja joka on luokse pääsemätön, leimahti häneen elämänsä suurin hurjuus ja sen rohkein mielettömyys. Hän pani päähänsä sen kruunun, jota ei yksikään kuolevainen ole uskaltanut päähänsä asettaa. Hän nousi sille alustalle, jolle ei kukaan ole vielä tohtinut astua, ei miljoonienkaan toivossa, ei kaiken maailman rikkauksienkaan toivossa. Hän nousi sille tulikuumalle alttarille, josta ei yksikään kuolevainen ole rohennut mennä noutamaan maailman kunniaa, valtaa ja rikkautta, alttarille, jonka eteen astuessa kaikki polvet herpoavat ja pettävät: Hän kuvitteli ja tahtoi olla Perkele ja puhua sen voimalla ja nimessä munkki Pietarille, joka näytti hänestä nyt itse Jumalalta.
Hän oli mielipuolena tarttunut viimeiseen olenkorteen ja siitä sai hän voimaa.
Molemmat miehet katsoivat toisiinsa kylminä. Harhama uskoi nyt takanansa olevan voiman, joka ei petä. Viimein kysyi munkki Pietari kylmällä äänellä: