— "Siksi ei ole enää kuolemaa, sillä hän on ylösnousemus", — vakuutti pappi.
Jeesuksen kärsimisen, kuoleman ja ylösnousemisen hämäryys sumensi
Harhaman silmiä; hän mietti:
— "Miksi ei Hän nyt tule, vaikkapa näyttäytymään taivaan korkeudesta, kun Hän on muka kaikkivoipa ja kun Hän sillä voisi lakaista pois epäuskon ja epäilyksen ja tuskat ja kaiken?…"
Hän synkistyi. Erään ruumiin silmä oli raollansa. Hän aivan kyyristyi kurkistamaan siihen, nähdäksensä sieltä jotain. Silmä näytti elottomalta, muljottavalta, ruumiista nousi ilkeä haju. Pappi luki jo viimeisen siunauksensa. Arkkujen kannet nostettiin paikoillensa ja satoihin nousevasta väkijoukosta purskahti silloin epätoivoinen itku ja parku. Ihmishenki, joka oli luotu maailman herraksi, huusi ja itki ja vapisi näkymättömän kuoleman tulipitimissä voimatonna haituvana.
Harhama huokasi likomärkänä hiestä.
* * * * *
Kuolleet kannettiin liejuiseen maahan mätänemään. Kirkkoon jäi vielä joukko rukoilijoita. Kuolema ja tyhjyys henkäili kaikkialta. Elämän turhuus tuikutti joka tulesta.
Rukoilijoita katsellessansa huomasi Harhama nuoren, mustiin puetun naisen, joka rukoili hartaampana muita Kasanin Neitsyt Maarian kuvan edessä. Tämä nainen oli kiinnittänyt pikkuisen, punaisen kukan teriön Maarian kuvan eteen, kuvan kehykseen, ja sytyttänyt vahakynttilän, jonka tuike valaisi kukkasen teriötä ja Neitsyen lempeitä kasvoja hämärällä valolla. Itse hän painoi otsansa kirkon kivipermantoon, musta tukka hajosi permannolle ja ruumis värähteli itkukohtauksista. Kuoripojat lauloivat taas kirkkaalla äänellä: Herra, armahda, Herra, armahda, armahda!
Yhä hartaammin rukoilivat sortuneet. Entistä kirkkaampana kaikui laulu kirkon holveissa, ja lukuisempina tuikkivat kynttilät. Nuori nainen itki yhä otsa kylmään permantoon painettuna. Säälien katseli Harhama tuskan runtelemaa naista.
Viimein nousi nainen polvillensa, katsoi mustilla suurilla silmillänsä Neitsyt Maarian kuvaan niin avuttoman ja epätoivoisen näköisenä että se katse tunki läpi Harhaman olemuksen. Kerran oli Ritva katsonut häneen aivan tuommoisena avuttomana, turvattomana…