Ja vetäen sormuksen sormestansa ja ojentaen sen Harhamalle kysyi hän:
— "Eikö tämä ole sinun sormuksesi?"
Harhama tarkasti sormusta. Se oli sama, jonka hän oli Hiiden myllyssä antanut mustalaistytölle, Sonjalle. Sisäpuolelle oli hän antanut taiteellisesti kaivertaa Magdan ja oman täydellisen nimen. Sormuksen pinnassa oli kaksi kaiverrettua käärmettä, renkaina toisiinsa sotkeutuneina ja solmeutuneina. Kihlauspäivänä ei kaiverrus ollut vielä valmis, jonka tähden he olivat kantaneet väliaikaisia sormuksia. Sinä iltana, jolloin hän kuuli Magdan luona Noidan laulun, oli hänellä tarkotus jättää tämä taiteellinen sormus, mutta Noidan laulun johdosta jäi se antamatta.
Vanhat muistot tuntuivat solmiutuvan Harhaman kaulaan ilkeänä käärmeenä. Hän vihasi Magdaa, joka oli kietoutunut hänen kaulavanteeksensa. Kaatja tuijotti hänen silmiinsä ja jatkoi:
"Eikö se ole sinun?… Siinä on sinun nimesi…"
— "Kyllä tämä oli minun… Miten se on mahdollista" — alkoi
Harhama puhua ihmeissään.
— "Se tapahtui näin", — keskeytti Kaatja. — "Minä olin Nikolain kanssa paossa. Satuimme erääseen taloon, jossa oli joukko mustalaisia. Niiden joukossa oli eräs synnytystuskissa oleva vaimo. Silloin kuului huuto: 'Kasakat tulevat'… Jokainen pakeni kauhuissaan. Mustalaisetkin jättivät onnettoman vaimon yksin, Nikolai huomasi sen, otti parkuvan vaimon syliinsä ja kantoi hänet metsään. Kohta tuli sotaväki ja poltti talon… Niin, Harhama!… Ne polttivat ihmis-asunnon… Ne tappoivat ihmisiä", — huusi hän raivoten, pudistellen Harhamaa käsivarsista, ja silmissä paloi vihan tuli.
— "Rauhotu nyt, Kaatja, ja kerro edelleen!" — pyysi Harhama häntä lohdutellen. Kaatja jatkoi synkällä äänellä:
— "Ihmisiä ne roistot tappoivat… Ne tappoivat ihmisiä… Me hoidimme onnetonta vaimoa. Metsässä hän synnytti ja kuoli kahden päivän kuluttua. Kuollessansa sanoi hän minulle: 'Ota, kyyhkyseni, tämä sormus palkkioksi hoidostasi'… Vasta myöhemmin, kun tarkastimme sormusta, huomasimme siinä sinun nimesi. Me luulimme sen olevan sinulta varastetun. Ja kun me löysimme mustalaiset ja jätimme heille lapsen, säilytimme me sormuksen antaaksemme sen sinulle… Ota nyt omasi!"
Kaatja viskasi kasvoille hajonneen tukkansa olkapään yli hartioille ja jatkoi kehotustansa: