Inho pursusi Harhamasta. Hän joi viiniä minkä jaksoi ja päihtyi rouva Esempion kanssa. Tanssin tauottua alkoi rouva Esempio katkennutta puhettansa jatkaen selitellä:
Sehän tapahtui niin, että minä olin kirjoittanut sinulle intimin kirjeen, mutta se jäi lähettämättä… Velikodushof sai sen pöydältä käsiinsä, luki sen ja lausui: "Voi, että minä en voi teitä Teitä halveksia ja vihata! Te annatte minulle toiveita ja kumminkin kirjoittelette vielä tuolle'… Ja sitten hän osasi maalata kaikki rikkautensa ja muut…"
Musta aistipunakukka ilmestyi Harhaman silmien eteen. Hän tunsi sen inhottavan lemun…
Rouva Esempio jatkoi päihtyneenä:
— "Sinä olet minulle se siveellinen kallio ja turva, josta minä en uskaltaisi poistua… Niille muille minä annan potkun…"
Harhaman inho lisäytyi. Rouva Esempio inhoitti häntä. Tuo näytti hänestä taas nykerönenäiseltä, rumalta löllerömäiseltä talonpoikaisnaiselta…
Hän joi yhä enemmän.
Yö kului. Hiiden myllyn parit alkoivat valua sen kivien välistä öisiin pesiinsä.
Avaran salin toisella seinustalla istui meri-upseeri yksinänsä. Mustiin puettu nainen lähestyi häntä, tervehti ja istahti hänen viereensä. Rouva Esempio seurasi tapahtumaa… Alkoi kuhertelu. Mies alkoi lähennellä naista, syleili häntä ja suuteli poskelle.
— "Katso, katso, tuota porttoa, kun antaa suudella!" — huudahti rouva Esempio kauhuissaan, nykäisten Harhamaa.