Harhama oli valmis. Hän huusi:
— "Sinä olet portto… Huora sinä olet, huora… Kuuletko?…"
Rouva Esempio katsoi häneen hämmästyneenä. Se ärsytti Harhamaa. Hän tarttui hänen kaulaansa, painoi hänet sohvalle ja varustautui kuristamaan hänet kuoliaaksi… Esempion kaulasta tuntui hänen kouriinsa pari nikahdusta… Hän valmistautui lopettamaan ne…
Mutta silloin muisti hän teoksensa. Se ilmestyi hänen eteensä punaisena, sävähtävänä salamana. Hän hätäytyi… Hänestä tuntui että hän nyt kuristaa omaa kurkkuansa… Kädet irtautuivat Esempion kaulasta. Kylmä hiki nousi otsalle. Hän muisti munkki Pietarin kysymyksen:
— "Millä oikeudella sinä heität rouva Esempiota kivellä?…"
Rouva Esempio oli mennyt tainnuksiin, nosti nyt kätensä ja sopersi:
— "Vettä!"
Harhama juoksi kuin mielipuolena vettä noutamaan. Kun hän palasi, istui rouva Esempio sohvassa. Ryypättyänsä vettä kysyi hän:
— "Enkö minä ollut tainnuksiin mennessänikin plastillisessa asennossa?"
— "Hän on hullu… Hän on mielipuoli!" — tuskitteli Harhama.