Tammikuun viime päivän aurinko katseli pakkasen sumujen seasta
surullisena ihmis-elämän karkeloa ja kuunteli sen tiukujen sointia…
Jotain sanomattoman katkeraa valui sen valosta Harhaman sieluun.
Kaikki sumeni ja pimeni ja hävisi ijankaikkisuuden yöhön.
Hieman selvittyänsä kirjoitti hän rouva Esempiolle:
— 'Jos kerran tiesit itsesi portoksi, millä oikeudella tunkeuduit asuntooni ilmottamatta sitä? Uhkaat oikeudenkäynnillä. Ala! Jos itse haluat yölepakkona lennellä, niin muista, että minä olen halunnut julkisuutta ja sen täytyy tulla. Minä paljastan jälkeni ja sinunkin jälkesi silloin kyllä paljastuvat. Minun puoleltani ei suhde ollut huoruutta, siinä ei siis ole salattavaa eikä käräjöimistä. Jos se oli sitä sinun puoleltasi, niin erehdyt, jos luulet saavasi minut sen kieltämään.'
Tuskin oli hän lähettänyt kirjeen postiin, kun poliisit astuivat sisään vangitsemaan hänet rouva Esempion vaatimuksesta varkaudesta ja murhapoltosta.
— "Varkaudesta ja murhapoltosta!" — huudahti Harhama. "Ei. Tämä on pilaa. Enkö minä saa omaani polttaa…"
Mutta elämä ei tuntenut pilaa, eikä sitä tuntenut oikeuden käsi. Alkoi kotitarkastus. Sitä tehdessä löydettiin se kultainen kynä, Anna Pawlownan lähettämä, jolla hän oli teoksensa alkanut ja jonka rouva Esempio oli ilmottanut omaksensa. Lisäksi löydettiin ne koristeet, jotka hän oli ostanut pakkoluovutuksista säästämällänsä 25-ruplan rahalla. Se oli riittävä todistus hänen syyllisyydestään. Hänet julistettiin vangituksi, mutta hänet jätettiin toistaiseksi vangitsematta, koska hän oli siksi sairas, että oli mahdoton häntä kulettaa.
Oikeuden palvelijat lähtivät. Harhama katseli elämää aivan tylsänä. Hän ei tajunnut siitä mitään muuta, kuin jonkun likarapakon, jossa uiskenteli rapana hänen elämänsä sisältö, hänen valamansa kultainen vasikka, ihmissiveellisyyden vertauskuva, Esempio-ihminen. Hän puhkesi mielipuolen kamalaan, katkeraan nauruun:
— "Hah… hah… hah… haa!"
* * * * *
Yö joutui. Harhama tuijotti ijankaikkiseen pimeyteen. Teos nousi sieltä taas leijana, lähestyi ja alkoi purkaa sisästänsä lokaa ja haisevaa löyhkää. Harhama nauroi katkerasti.