— "Minä olen lyönyt maailman rekordin: Minä olen lannannut jalkapuun omilla ulostuksillani… Voi tätä kirottua elämää!… Voi tätä järjetöntä ihmiselämää!"
Ja elämä tanssi hänen edessänsä Hiiden myllyn tyttönä: Se oli hänen oma lapsensa… Sen hameen helmoina heilahtelivat hänen omat tekonsa… sen tiukuina soivat hänen puuhansa ja sen nauhoina heilahteli hänen oma kirjava elämänsä: rikoksensa.
Harhama katseli sen tanssia ja nauroi mielipuolen naurua. Hän piti itseänsä ei ainoastaan syyttömänä, vaan myös marttyyrina. Hänen viheliäisyytensä oli jo aivan eläimellinen, hänen alhaisuutensa sitäkin alempi.
* * * * *
Juna vihelteli. Talviset maisemat vilisivät sen ohi. Pohjolan lumiliinalla hääräili ihminen luoden yleistä ihmis-elämää… Toiset häärääjistä sortuivat, sotkeutuivat sen elämän verkkoihin, jota he loivat. Toiset hääräilivät vielä täysissä voimin. Kolmannet kantoivat kuolleita ja hautasivat niitä syvälle maan multaan, etteivät ne olisi ihmisten inhona.
Rautatien vaunussa virui eräällä penkillä Harhama ihmisvarjona. Hän oli rukoillut kirjeessä rouva Esempiota säälimään hänen jalkapuutansa, tarvaalaista puoluetta, mutta se ei auttanut. Hänet valtasi alussa käsittämätön halu pestä vaan jalkapuunsa. Hän oli unohtanut sen tähden jo kipunsa, tointunutkin, niin että voi kävellä. Hän oli kirjoitellut rouva Esempiolle, rukoillut jalkapuunsa puolesta ja joskus uhkaillut. Hän kirjoitti:
— 'Velvollisuuteni on ennen kaikkea pestä jalkapuuni omista lioistani. Toivottavasti sinäkin tarvaalaisena edes sitä säälit ja kunnioitat ja siksi tämän häpeän peität. Jos kirje, jonka kirjoitin miehesi Velikodushofin tädille, on sinun elämäsi tiellä, niin minä olen jalkapuuni tähden valmis tekemään kunniattomuuttakin. Olen valmis Velikodushofin tädille vannomaan pääkalloni kautta, että olen valehdellut, tai etten ole kirjoittanutkaan mitään ja että sinä olet vielä puhdas impi ja neitsyt… Minä teen kaikkea kunniattomuuttakin, kun vaan sillä saan sinut säästämään minun ja oman jalkapuuni…'
Viimein, kun vastausta ei tullut, valtasi hänet kurja raukkamaisuus ja hän yritti salaa paeta, ja oli nyt pakomatkalla. Raukkamaisuus oli yhtynyt hänen henkensä halpamaisuuteen.
Vaunussa istui kaksi tarvaalaista puhellen keskenänsä rouva Esempiosta ja Harhamasta, jota he eivät tunteneet. Toinen heistä kertoi rouva Esempiosta yhden ilkeän jutun toisensa jälkeen. Hän kertoi:
— "Äsken oli juuri käräjöinyt Erkki Arvolan kanssa jostain yhteisestä juomavelasta…"