— "Ei ainoakaan sinun palvelijasi voi niin alas mennä…"
— "Ja kumminkin", — jatkoi Perkele — "Jehova varottaa ihmisiä seuraamasta teidän esimerkkiänne…"
— "Se petturi!" — kauhistuivat enkelit. Perkele jatkoi:
— "Mutta Hänen valtansa on lopussa Noista ihmisistä ei ole enää sukupuolieläimeen kuin kukon askel. Ja se on sama mitä tietä minä Hänen vääryydestänsä teen lopun… Hän pani minua ihmisistä erottamaan luonnonlain, jonka mukaan toinen laji ei voi yhtyä toiseen, mutta siihen lakiin sisältyi myös perinnöllisyys: Turmeltunut laji ei voi itseänsä parempaa synnyttää ja sitä tietä huononnan minä ihmissuvun Jehovan kuvasta eläimeksi… Harhama on siitä todistus. Ja hänen alhaisuutensa on hänen siemeneensä periytyvä…"
— "Sinä kulet kaikkia teitä yhtä aikaa", — vannoi riemastunut enkelijoukko.
Äskeinen näky viipyi vielä kuvauksessa… Siihen ilmestyivät lisäksi naurajien sankat ihmisjoukot.
Tuhannet pilkansormet osottivat näytteillä olevaa Harhamaa. Ivankellot soivat, häpeänmaljat vaahtosivat. Perkeleen ylpeys häilähteli verivaipan hulmahduksien tavoin. Hänen päänsä päällä leijaili siivekäs kruunu, jonka häikäisevä hohde valui hänen hartioillensa. Enkelien käsiin ilmestyivät veripunaiset tulikukat ja niiden pään päällä kukkivat salamat. Perkele osotti Harhamaa ja ihmisten ivanaurua ja riemuitsi:
— "Jehovan kuvat osottavat ja ivaavat Jehovan kuvaa…"
Äärettömyys ja äärellisyys yhtyivät Perkeleessä, joka repesi riemusta enkelien veisatessa:
"Katso ihmistä, kuvaa Jehovan! Voima herramme kerran Jehovan kuvansa-laiseksi vielä polkevi. Ensin kuvan Jehovan sitten Hänet Itsensä maahan tallaa hän."