— "Sitä ne tarvitsevat eivätkä jaloutta", — riemuitsi hän ja mietti taas miten pakottaa Velikodushof ja Esempio hänet uudestaan vangituttamaan, sillä se olisi hänelle nyt ollut nautinto. Hän alkoi suunnitella jotain aivan alhaisinta rikosta.
Aika kului. Elämä loi omat tautinsa ja puhdisti omat likansa. Se siitti henkiset ja ruumiilliset ruttonsa ja aikanansa hävitti ne ja puhdisti jälkensä. Se hiipoi ihmis-elämää, kuin valovirrat ja pimeydet maata, huiskahtaen sille ajaksi ja taas häviten.
Kaksineuvoisen henki-ihmisen ajatuksesta kehittyi Harhamaan uusi, hurja luulosairaus: Hän alkoi uskoa, että häntä kiusaa Perkele. Se tauti löysi hänessä valmiin maaperän, sillä pikkulapsesta lähtien oli Harhama elänyt unien ja unelmien henkimaailmassa, Hän oli yöt nähnyt unia perkeleistä ja jumaloista, henkimaailman ihanuuksista ja turmiosta, helveteistä ja taivaista. Noin kymmenvuotiaana, luettuansa muutamia kohtia kreikkalaisten jumalaistarustosta, oli hän alkanut suunnitella Perkeleen tarustoa. Se suunnitelma kehittyi silloin oitis niin kiihkoisaksi, että hän alkoi nähdä mielikuvituksestansa johtuneita unia Perkeleen enkelien elämästä ja jo kaksitoistavuotiaana kirjoitti hän salassa, metsissä, saunoissa ja ullakoilla istuen, arviolta neljäsataa sivua laajan runoteoksen, Perkeleen taruston, sen tapaisen, kuin tässä kirjassa on kuvattu. Omituista oli että hän siinä kuvaili esimerkiksi pylväitä ja holveja, vaikka maalaiskylässä eläen ei ollut ainoatakaan pylvästä nähnyt. Ivaa peläten hän taas sen työnsä kätki ja salasi. Mutta varsinkin elämänsä murros-aikoina ilmestyivät sen näyt hänelle yöllä unina ja hän luuli niitä joskus todellisiksi ja ennusteli niistä kohtaloansa.
Kun hän nyt alkoi uskoa, että häntä kiusaa Perkele, tulivat ne unet aivan valtaaviksi, sairauden ilmiöiksi. Siihen maaperään tarttui uusi luulosairaus, kuin kolera raihnaiseen ruumiiseen. Hän alkoi päivin miettiä elämäänsä ja sovitella sen johdoksi Perkeleen salaista kättä.
Ja silloin leimahtelivat hänessä oudot unet: Hän näki joka yö unissansa entistään suuremmoisempina kaikki ne perkeleiden kohtaukset, jotka tässä kirjassa on kuvattu. Ja paljon muutakin. Hän näki niiden uusiintuvan mitä erilaisimmissa muodoissa, loistavina kuvina. Hän näki Perkeleen sotajoukot, kuuli niiden soitot ja laulut, oli läsnä kaikissa kohtauksissa, mistä tässäkin kirjassa on puhuttu, pelkäsi ja vapisi ja toivoi enemmän näkevänsä. Hän näki, kuinka Perkele ilkkui munkki Pietarille, kun hän oli lähtenyt sen luota, ilmotettuansa kihlauksensa… Hän oli läsnä Perkeleen neuvottelussa Tulitemppelissä, jossa Perkele puhui hänen kiusaamisesta… Hän näki sen panevan häneen unen Harhasaaresta Noidan laulun päivänä… Hän näki sen vartioivan häntä perhosena Hiiden myllyssä… ilkkuvan Kullantemppelissä… vaanivan jumalankuvan takana Anna Pawlownan syntymäpäivillä… ilkamoivan munkki Pietarille kun tyttö tuli leivän hausta… riemuitsevan, kun Nikitinin ruumis pulahti virtaan ja kun paroonitar Lichtenstein oli ilmottanut hänelle Regime'in matkan…
Sitten oli hän katselemassa Perkeleen neuvottelua, joka tapahtui Regime'in murhan jälkeen… hän näki Perkeleen toimet hautausmaalla, kun munkki Pietari saarnasi… näki sen kirkon harjalla ilkkumassa ja sittemmin sotajoukkonsa edessä puhumassa ja johtamassa sitä Suomeen…
Ja niistä uusista unista kehräsi hän päivät mielikuvia. Ne syntyivät hänestä, kuin kuumetautisesta ruumiista. Hän näki yhä loistavampia näkyjä… Hän näki Perkeleen Tuula-enkelin hoitavan aistipunakukkaa… Hän näki Perkeleen lähettävän Herven ja Iilan ja Ootin viemään hänet taas Harhasaareen, kultaamaan siellä kodin petolliseksi maljaksi… Hän näki, kuinka Aarama Perkeleen käskystä lähetti sarima-linnun lennättämään hänelle kunniankuplaa, jota hän oitis ryhtyi tavottelemaan… Hän uhotteli, kuinka Perkeleen korpit koristelivat isänmaan kuusia Uuratti-enkelin seppeleillä… Irvanto-enkelin valmistama kullanhimo tarttui häneen, kuin syöpä… Hän oli läsnä, kun Perkele siitä neuvotteli… Hän katseli, kuinka Perkele miljaardi-armeijansa edessä kerskui voitostansa…
Sielun sairaus kehittyi edelleen. Unet muuttuivat yhä hurjemmiksi, mielikuvitus sitä mukaa sairaaloisemmaksi, siittäen siten uusia unia: Harhama näki kuinka Raala kehräsi ja kutoi hänen unelmiansa… Hän oli katselemassa Perkeleen loistavia tanssiaisia… Hän oli Perkeleen neuvottelussa Turhamalassa, jossa Oorali-enkeli puhalsi turhamielisyyden sumua hänen silmillensä… Hän oli Valhemalassa, kun Urmento enkeli siitti sikiönsä ja antoi ilva-linnun viedä sen hänen elämänsä tekijäksi… Hän oli Vesitemppelissä kuulemassa Pirun saarnaa… Orvenne temppelissä hän kuunteli Perkeleen neuvottelua… Hän näki kuinka Uulemo enkeli siitti eelemekäärmeen kanssa pienen punaisen hirrekäärmeen… Hän näki, kuinka hirrekäärme mateli… etsi rouva Esempiota ja majuri Velikodushofia… pisti niitä kantapäähän… synnytti niihin aviorikoksen hengen… Hän oli Perkeleen neuvottelussa, jossa se käski Uuva-enkelinsä siittää häneen mustakukkaisuus… Hän aivan näki enkeli Iirannon olettamansa varjon ja tapaili sitä käsin. Hän aivan etsi käärmeen piston arpea kantapäästänsä… Hän katseli Vihan temppelissä Perkeleen kokousta… näki kuinka Perkele osotti hänen ja toisten viheliäisyyttä ja lausui: Ecce homo!
Ja kun hän heräsi unelmistansa ja mietti niitä, leimahti hänessä viha Perkelettä kohtaan. Hän vihasi taas silloin sielunsa kaikilla voimilla, väsyi vihaansa, raukesi ja alkoi tutkia Perkeleen oppia näkyjensä, erittäin Pirun saarnojen valossa. Silloin kirkastui hänelle joskus Perkeleen oppi oikeaksi. Viha kirkastui hänelle suureksi, jaloksi tunteeksi, jommoiseksi sen oli Kaatja kuvannut. Ja oitis syöksyi hän silloin Jumalan kimppuun, jonka oppi: rakkaus, oli hänet johtanut harhaan, kuten hän uskoi. Hän raivosi:
— "Jos olisin seurannut Perkeleen suurta, jaloa oppia: jos olisin vihannut, niin minä olisin portiltani ruoska kädessä karkottanut kaikki naiset ja olisin siten säästynyt sukupuoli-elämän liasta ja ravasta ja häpeästä… Minä en olisi silloin uhrannut aistillisuudelle… eläimellisyydelle… maannut liassa naisten kanssa… Minä olisin vihannut ja säilynyt ihmisenä…"