Siihen oli johtanut ihmishengen kysymys: "Isäkö, vaiko äiti?"… Se uusi, ääretön, tutkimaton kysymys oli se vastaus, jonka Harhama oli siihen kysymykseen saanut, kun oli uhrannut sille koko siihen-astisen elämänsä. Mutta se kysymys oli samalla ensimäinen aamusaraste yliluonnollisen, jumalallisen voiman tunnustamisesta…
Ja hänen suurenjanoista, sairasta henkeänsä huikasi sen kysymyksen suuruus. Se tukahdutti hetkeksi hänessä pienen alhaisuudenjanon ja ihmis-inhon. Se ei niitä kyennyt kokonaan sammuttamaan, vaan peitti ne tuhalla, kuin kytevän, katkeran tulen.
Kerran hän istui yökauden ja mietti kysymystä: "Jehovako, vai Perkelekö on oikea Jumala?" Hän oli löytänyt äärimäisen: "isäkö, vaiko äiti?"
Väliin taas se kysymys himmeni, sillä se oli arasteleva ja hän alkoi taas sovitella päähänsä marttyyrikruunua ja janosi, että ihmiset tekisivät hänelle enemmän pahaa ja ivaisivat. Siitä ryöpähti taas ihmisviha ja inho. Kaikki kiehui hänessä sekaisin sielun kuumeena.
Päivät matelivat toistensa perästä laiskoina, joutilaan näköisinä. Elämän ja kuoleman hääkarkelo jatkui ja viulut soivat. Eräänä päivänä sai Harhama tuntemattomalta rouva Korpivaaraksi itseään kutsuvalta henkilöltä kirjeen. Kirjoittaja kuvaili rouva Esempion silloista elämää. Hän oli muka, kirjeen mukaan, joutunut majuri Velikodushofin kanssa rahapulaan ja muihin ikävyyksiin. Rouva Esempio oli Harhamalle tuntematonta kirjoittajaa ja ystäväänsä rouva Korpivaaraa pyytänyt sovittamaan Harhamaa.
Harhama nautti kirjeestä. Hän nautti siitä, koska näki koston kierivän rouva Esempion kantapäillä ja koska hän voi nyt polkea molemmat alas, olemalla itse näennäisesti jalo: Hänessä heräsi taas alhaisuudenjano yhdessä inhon kanssa. Hän vastasi kirjeeseen ja lupasi apuansa ja rahaa… ennen kaikkea rahaa. Hän mietti:
— "Niillä ei ole rahaa… Se voi pakottaa ne keskeyttämään tyhjän elämänsä ennen aikojansa… ennen kun ovat ehtineet kulua ihmishaaskoiksi… Heidän pitää siis saada rahaa…"
Ja hän supisti omat menonsa ja alkoi säästää kootakseen rahaa, millä saada rouva Esempio ja majuri Velikodushof jatkamaan kunnes ovat haaskoja…
Kohta sai hän vastauksen… sitten toisen… kolmannen ja aina vaan uuden kirjeen. Pariin niihin oli liitetty rouva Esempion omakätinen, rouva Korpivaaralle kirjoitettu kirje. Mutta samoissa kirjeissä alkoi rouva Korpivaara yhä enemmän ja tuttavallisemmin kysellä Harhaman omia asioita, ensin rouva Esempiota koskevia, sitten muita, ystävänä ja säälijänä muka. Harhama vastasi ensin muutamalla sanalla, sitten pitemmällä. Vähä vähältä muuttuivat kyselyt tuttavallisemmiksi. Ne koskivat valtiollisia asioita, sitten Venäjän vallankumousta. Syyksi mainitsi kirjoittaja, että on levitetty ilkeitä huhuja Harhaman osanotosta niihin ja hän tahtoisi ne kumota.
Tungettelu puhalsi Harhamassa taas inhon vireille. Hän vastasi lopulta kuivasti: