— "Hiljaa! Minulla on asiaa… Mennään syrjään…"
Harhama seurasi häntä puistikon polkua myöten yksinäiseen paikkaan ja siellä alkoi Tamara nopeasti, hiljaisella äänellä selittää?
— "Aivan sattumalta huomasin sinun akkunani ohi kävelevän… Olipa se Jumalan onni… Sinuahan uhkaa vaara. Joko sinä tiedät?…"
Harhama katsoi hänen silmiinsä tylsistyneenä. Tamara hätääntyi ja kiirehti:
— "Puhu herran tähden! Tiedätkö sinä että sinut on ilmiannettu?"
Nyt muisti Harhama ilmianto-asian ja majuri Velikodushofin telefoonipuhelun. Hän nauroi katkerasti ja mietti mitä tehdä. Ihmis-inho pulahti hänestä. Hän tahtoi kuulla kaikki ja kysyi rauhallisena:
— "Kuka minut on antanut ilmi ja mistä?…"
Tamara veti hänet istumaan vierellensä puiston istuimelle ja selitti:
— "Minä en tiedä. Mieheni puhui että joku urkkija on Suomessa yhteydessä erään naisen kanssa ja hän luuli urkkimisen tarkottavan sinua… Oletko sinä sekottunut johonkin?"
Harhama tuijotti maahan. Hänestä näytti, kuin matelisi hänen edessänsä ihminen inhottavana käärmeenä, joka pyydystää niljaista sammakkoa ja sen tähden unohtaa oman häntänsä. — Hänen kasvoillensa ilmestyi katkera väre ja hän lausui kuin uhitellen: