— "Te se houkuttelitte mieheni keinottelemaan ja siten menettämään omaisuutensa…"
Harhama ymmärsi nyt asian. Hän tuli katkeraksi, muisteli, ettei hän ollut ketään kehottanut, ei silloinkaan, kun ne kysyivät hänen neuvoansa. Hän yritti taas puhua:
— "Kuulkaa, Tatjana Nikolajewna…"
— "Minä en kuule", — raivosi onneton nainen.
Niin jatkui hetkinen. Harhama ärtyi lopulta ja huusi:
— "Minä en ole miestänne yhdelläkään sanalla kehottanut… Hän itse tunkeutui yhtiöömme… Kuuletteko?… Hän tunkeutui…"
Tatjana Nikolajewna raivostui edelleen ja huusi:
— "Te kavala!… Te sanotte, että ette sanoilla kehottanut… Aah!… Siinä onkin juuri kavaluutenne… Te tekeydyitte vakavaksi… munkiksi ja pyhimykseksi aivan ja sillä Te houkuttelitte mieheni turmioon…"
— "Hävytöntä", — huusi Harhama, jossa nousi jo ihmis-inho ja uhma.
— "Ei ollenkaan hävytöntä", — huusi Tatjana Nikolajewna, — "Mieheni minulle sadasti puhui: 'Kun kerran niin viisas ja ajatteleva mies, kuin Harhama, on asiassa osalla, niin se on merkki, että asia on varma'… Te käärme… Te osaatte puhua vaikenemisella… Vaikenemisella Te puhutte, Te konna ja matelija…"