Kuulijat muistelivat niitä jyväkuormia, joita he olivat vetäneet papeille. Harhama nautti siitä huomiosta ja iloitsi, että oli voinut avata silmät ja paljastaa petoksen. Hän nautti myös siitä, että oli voinut kostaa papeille, jotka olivat häntä ja rouva Esempiota häväisseet. Hän lopetti:
— "Astukaa siis itse järjestettynä joukkona esille ja tarttukaa ohjaksiin. Älkää arkailko! Vetäkää ohjakset kireälle yhtä häikäilemättä, kuin olette tarttuneet käsiksi kivikkoihin! Kivikankaan on täytynyt totella ja kasvaa täysi ruissato. Yhtä rohkeina virittäkää viulunne täyteen vireeseen ja soittakaa siitä täysi sävel!"
Lakit nousivat ilmaan ja voimakkaat eläköönhuudot kertoivat karkeiden miesten voimasta. Jotkut puristivat puhujan kättä ja kiittivät häntä puheesta muutamalla katkonaisella, koruttomalla sanalla. Joukkoihminen oli unohtanut entiset riidat ja Riitajärven rannalla yhtyivät entiset riitelijät yhdeksi ihmiseksi: joukoksi, jolla oli yksi tahto, yksi tunne, yksi kiitollisuus, tai viha.
Tyynenä katseli Riitajärven sinikalvo taivaan heleällä sinellä alas kierivää aurinkoa. Iloniemellä neuvotteli Korpelan väki Harhaman puheen loputtua maansa ohjaksiin tarttumisesta. Ne olivat niitä aikoja, jolloin koko Suomi alkoi kiehua ja synnyttää uutta. Ritavaaran Mikko kehotti perustamaan valtiollisen seuran, joka tarttuisi asioihin käsiksi. Hän puhui:
— "Ne, jotka meiltä vievät tervan suoraan haudoista ja rasvat lehmän utarista, ennen kun ne ehtii kunnolla voiksi kirnuta, ovat järjestyneet yhdeksi talkooväeksi. Jos mieli niitä saada hillityksi, täytyy tässä meidänkin liittyä yhteen…"
Ehdotus hyväksyttiin. Joukko-ihminen alkoi Korpelassakin harjoitella jäseniänsä. Ryhdyttiin keskustelemaan seuran nimestä. Jotkut ehdottivat nimeksi "Korpelan Karhu". Laurilan Aapoa se nimi ei miellyttänyt. Hän puhui:
— "Meille suomalaisille eivät ne karhut ole oikein paikallaan. Karhun pitäisi joskus nousta takajaloillensakin tekemään voimannäyte, sillä mikäs karhu se muuten olisi… Mutta meillä suomalaisilla tahtoo olla niitä jalkoja niin tuhottoman vähän, että jos nousee takajaloillensa, niin siihen menevätkin jo kaikki jalat… Ei jää enää mitään, millä tehdä se arvoon kuuluva voimannäyte… Se ei näyttäisi silloin ihan karhulta, vaan vähä niin kuin variksen pelätiltä…"
Korpelan miehet eivät olleet tottuneet yli voimiensa röystäilemään. He olivat kivimäellä punninneet voimansa aivan luodilleen. Siksi eivät he kivimäen edessä olleet koskaan nousseet karhuna takajaloillensa. Siksi myönsivät he nytkin Laurilan Aapon olevan oikeassa. Turtolan Juho jatkoi hänen puhettansa:
— "Niin se on… Eikä meillä myös ole liikoja käpäliä, joilla juosta miekanterää pitkin, sillä eiväthän siinä juostessa yhdet käpälät kauvan kestä… Eivät niinkään kauvan, että ehtisi juosta terän päästä päähän…"
Sekin tuntui korpelaisista oikealta. Mietittiin jotain muuta nimeä.
Peltovaaran vanha isäntä ehdotti nimeä "Korpelan susi". Hän puhui: