Raukealla äänellä puhui Aleksander Vladimirovitsh Harhamalle, joka istui hänen vuoteensa vierellä. Keskustelun kuluessa kysyi hän sattumalta, mitä Harhamalla oli käsilaukussa.
— "Erään teoksen käsikirjoitus", — vastasi Harhama hieman kiusautuneena kysymyksestä ja yhä ajatellen ennustajaa. Aleksander Vladimirovitsh oudostui ja alkoi puhua:
— "Sinä siis aijot kirjailijaksi… Heitä pois hullutus… Elämän valhe…"
Harhama oli vaiti. Puhuja jatkoi:
— "Sillä, katso: Eihän kirjallisuus ole muuta, kuin petosta ja elämän vääristelyä…"
— "Kuinka niin?" — oudostui Harhama.
— "Siksi", — jatkoi toinen — "että kirjallisuudessahan ovat säännöt minkälaiseksi pitää ihminen ja sen elämä kuvata: Se pitää kuvata runollisesti ja esteettisesti eheäksi… Etkö sinä ole ajatellut mikä suunnaton hulluus ja petos se on?… Et ole… Hyvä on. Ajattele sitten, onko maailmassa ainoatakaan, sanon ainoatakaan ihmistä, jonka elämä olisi eheä runo, hyvä, tai paha?… No, otetaan ihmiskunnan paraat: Jeesus — jos Hän on ollut olemassa — Sokrates ja ehkä Tolstoi… Mutta onko niidenkään elämä eheä? Valetta. Jos niidenkin elämän kokonaisuus, ne jokapäiväiset pikkumaisuudet — esimerkiksi Sokrateksella vaimonsa kanssa — ja salaiset halut ja ihmismäisyydet maalattaisiin, niin mikä eheä runo siitä syntyisi?… Siitä syntyy eheä runo siten, että petetään ihmisiä, poimitaan se mikä sopii reseptiin ja muu salataan… Jokaisen romaanisankarin elämähän on, kuin edeltäpäin tilattu. Eikö se ole törkeä petos, kun elämä on kerran satojen tuhansien sattumuksien tulos?"
Rykiminen ja verensylky keskeyttivät puheen. Harhama mietti äsken kuulemaansa ja hänestä se tuntui hämmästyttävän oikealta. Saatuansa taas voimia, jatkoi Aleksander Vladimirovitsh:
— "Ihmis-elämähän on tuhansien vaikutuksien ja ihmisten luoma: Sinä luet historiaa, se jo vaikuttaa sinuun… Koko äärettömyys vaikuttaa sinuun… Jokainen tiellesi sattuva ihminen ja tapaus vaikuttaa sinuun… Ihmis-elämä on tuhansien ilmiöiden ja aikakauden koko yleisen elämän tulos… Ihmiselämä on sen tähden niin repaleinen, että ainoastaan suuri narri voi ryhtyä siitä luomaan esteettistä runoa… Eikö se ole resepti, että esimerkiksi ei saa olla kirjassa kuin kaksi kolme henkilöä, joiden kanssa sankari nypläilee?… Ja paljon muita sääntöjä ja jalkapuita… Niillähän on omat nimensäkin: romantiikka, symbolismi ja herra ties mitä, ja jokaisessa niissä on vielä uusi ja vanha suunta ja ehkä muutakin… Useimpien kirjailijoiden vielä täytyy itsensä jollain lailla ilmottaa mihin suuntaan hän kuuluu, koska muuten ei sitä huomaisi suurennuslasillakaan tutkien… Etkö ole ajatellut miten hassulta näytät, jos rupeat niihin sullomaan elämää ja vapaata ihmisajatusta… Mutta eikö sinun elämässäsi — anna anteeksi — ole jo ennestään kylliksi petosta? Miksi rupeat kuvailemaan ihmis-elämää siksi, mitä se ei ole: Ihmiselle, sinulle ehkä ennen muita, jo kykenemättömyys panee kylliksi käsirautoja käsiin, miksi ryhdyt työhön, jossa sinulla on vielä jalkarautoina jotkut kirjallisuuden säännöt, joiden mukaan sinun pitää kuvata elämä vääräksi?…"
Harhamasta tuntui puhe joltain totuuden saarnalta, jonka oikeutusta hänen tylsistynyt sielunsa ei kumminkaan kyennyt tutkimaan. Aleksander Vladimirovitsh jatkoi: