— "Ajattele, että sinunkin pitäisi juosta toreilla kahviakkojen kanssa hallitsemassa yhteiskuntaa ja valvomassa, että saat mieleisesi paikat housuihisi!… Mikä narrin tehtävä se olisi hengelle, joka pyrkii ylös!… Ajattele edelleen: Kaikki kuona nousisi erilaatuisen roskaväen hartioilla keinottelemaan… Ihmisen yksilöllisyys häviäisi ja ihmiset polkeutuisivat ihmiskarjoiksi, jotka tappelevat toistensa kanssa kannikasta… Sitä tilaako sinä rupeat luomaan?…"

Puhuja katsoi Harhaman silmiin tuskaisen, kärsivän näköisenä. Hetken vakavuus vaikutti, että Harhama tunsi istuvansa, kuin profeetan edessä. Hänen herkkään sieluunsa painui jokainen sana, ja hillitön mielikuvitus valoi kaikkeen hengen. Hän näki jo sen hetken, jolloin hänen pitäisi sosialistisen yhteiskunnan torikokouksissa keinotella, kärkkyä ja taistella juoruavan ämmäjoukon ja ihmiskuonan kanssa leipäpalasta. Hän huomasi, että hän oli juuriansa myöten sen kansanvallan inhoaja. Sairas jatkoi:

— "Jalostunut, kirkastunut itsevaltius on ainoa oikea. Se on ainoa hallitusvalta, joka voi jakaa oikeutta tasan, jos se tahtoo… Tai sitten luonnontila… Kansanvallalle se on mahdoton, kunnes ihmiset eivät ole jumalia… Enemmistö polkee siinä lokaan vähemmistön… Kansanvalta on ihmishengen suuri hullutus ja mahdottomuus… se on roskaväen lyhytaikainen riemu… Se on ihmishenkien turmelija, sillä se kietoo ne aineelliseen halpaan taisteluun, torikokouksiin…"

Entistä jännittyneempänä seurasi Harhama kuoleman tuloa ja keskustelua. Hänen ajatuksensa olivat yleensä salamannopeita. Nyt hän oitis, vaistomaisesti, huomasi, että hän oli olemukseltaan itsevaltiuden ihailija siinä määrässä, että hän pienenä poikana oli kirjoittanut ylistysrunon — Nerolle, koska se osasi käskeä. Perkelettäkin hän ihaili, koska se ei häikäillyt käskiessänsä. Hän huomasi, että hänen elämänsä oli siinäkin asiassa ollut erehdys ja valhe, että oli ollut ajan sosialisti.

Kuoleva jatkoi heikolla äänellä:

— "Ja lisäksi: Sinäkö luulet kelpaavasi yhteiskuntaa parantamaan, tai kukaan kirjailija… Älä suutu minuun, kun sanon, että sinun omat kätesi ovat liian rapaiset… minä tiedän paljon… Te kirjailijat sanotte painavan sananne maailman asioissa ja annatte ohjeita, mutta kuka teistä on alkanut oikeasta päästä, itsestänsä? Ehkä ne kolme, jotka mainitsin: Jeesus — mutta hän ei ole mitään kirjoittanut — Sokrates ja Tolstoi… Entä muut?… Miksi ette te itsestänne tee malli-ihmistä, vaan parannatte muita?… Sinäkin!…"

Harhama istui synkkänä, sanattomana. Puhuja jatkoi, raskaasti hengittäen:

— "Toisin sanoen: Te maailman parantajat olette arvostelijoita. Teitä on meillä… kuinka paljon on maailmassa ihmisiä?… tuhat viisisataa miljoonaa, eli kuinka?… Meillä on siis tuhat viisisataa miljoonaa arvostelijaa, sinä niihin luettuna, jotka katsotte olevanne kutsutut lausumaan painavan sananne jossain… no, esimerkiksi taiteessa… yleensä elämässä… Mutta näytäpä minulle teistä arvostelijoista ainoakaan, joka on maalannut mallitaulun, s.o.: alkanut arvostelun oikeasta päästä… Ja mitä väkeä olette te kirjalliset maailmanparantajat?… Semmoista, joka ei ole muuhun kyennyt, koulujen lahjattomia oppilaita, jotka julistautuvat neroiksi… Yksi tuhannesta kirjailijasta ansaitseisi käteensä kynän… muiden käteen pitäisi panna käsikoppa… sinun käteesi ensimäisenä…"

Syntyi pitkä äänettömyys. Sairas levähti ja katseli jotain kirkastuvaa. Sitten alkoi hän taas puhua:

— "Sinä lähdet maailmaa parantamaan, mutta miksi et paranna itseäsi?… Minä tiedän niin paljon… Minä tiedän ne alhaiset teot, joiden johdosta sinä Zaikon kanssa jouduit puoskarien kynsiin… Olkoot ne kuolleen muiston tähden mainitsematta… Minä tunnen sen rikoksen, josta vastaajaa täytyi arvalla etsiä… Olkoon, että asianomainen on nyt satojen tuhansien omistaja, koska ne obligatsionit, joilla asia peitettiin, ovat voittaneet: se ei asiaa paranna… eikä sekään, että arpa lankesi sinulle väärin… Älä siis lähde parantamaan maailmaa, vaan pese kätesi!… Sinä olet jo maailman parantaja siinä määrässä, että elämäsi on niiden elämän kukka: se on erehdyksien ja rikoksien sarja… se on semmoinen malli, jommoisen ihmis-elämän ei pitäisi olla…"