— "Voi, voi, voi! Mihin olen minä joutunut! Ja mihin minä nyt lähden?…"
Se oli sortuneen hengen tuskanhuuto, kamala vaikerrus, joka nousi ihmisrinnasta. Hän jatkoi:
— "Askeleeni ovat kohonneet tiestä, nousseet ylös ja muuttuneet tulisiksi kiviksi ja laskevat nyt kivisateena päälleni…"
Hän jatkoi tutkiskeluansa puhellen:
— "Minä katselin ihmisiä korkealta temppelinharjalta… Olin nousevinani suomensuvun kunniaksi, ja nyt minusta on tullut äitini suru, kansani suurin häpeä ja Suomen suurin likapilkku…"
Hänen henkensä painui aivan maata vasten, kun hän muisteli niitä kirjoituksia, joita oli kierrellyt sanomalehdissä hänen elämästänsä, sekä yksityisiä kirjeitä, joita hänelle oli saapunut, ja puheita, joita hän oli itsestänsä kuullut.
Hän jatkoi:
— "Minä yritin nostaa hyveen sen korkealle huipulle, ja nyt tuhannet huutavat kirousta antamani huonon esimerkin tähden…"
Hän muisteli Varpalan Rauhaa, ja jatkoi:
— "Olin tekevinäni työtä Korpelan hyväksi ja nostinkin hirsikuorman
Timon selkään…"