Ja hän repi raivoissansa koko ensimäisen luvun pieniksi kappaleiksi, potkaisi multaan pienen kuopan Ritvan haudalla, ja hautasi paperipalaset ja Velikodushofilta varastamansa viidensadan ruplan rahan, ja päätti ettei ikinä julkaise teostansa, koska siihen oli rouva Esempio koskenut. Peittäen kuopan mullalla, mutisi hän:
— "Siellä ovat nyt kaikki sinun kanssasi eletyn haureuden hedelmät ja häpeät…"
Nyt ei hänellä enää ollut mitään muuta, kuin häpeänsä. Isänmaassa ei hänellä ollut kolkkaa, jonne olisi voinut mennä sitä piiloon, sillä siitä oli levinnyt tieto kaikkialle.
Taivas synkistyi synkistymistänsä. Hautausmaa oli jo puolipimeä.
Kokoon kutistuneena mietti Harhama, mitä varten hän on elänyt.
— "Niin, mitä varten olen elänyt? Mikä on ollut elämäni tarkotus ja tulos?" — kysyi hän itseltänsä.
Ja kun hän taas mietti, huomasi hän äskeisen mieltä masentavan tuloksen ja mutisi:
— "Minusta on tullut suomensuvun suurin, loistavin häpeäpilkku… oikea 'tähti'…"
Hän nauroi kamalaa naurua ja lisäsi:
— "Se on siis ollut elämäni tarkotus ja tulos…"
Hän mietti taas ja huomasi Ritvan haudalla kasvavan pienen rikkaruohon. Hän katseli sitä ja lausui toivottomana: