Hän kauhistui entistä enemmän.
Nyt alkoi kuulua ylhäältä ryminää… Hän katsahti hirmustuneena sinne ja näki tulisen pilven… Hänen askeleensa olivat nousseet tiestä, muuttuneet tulisiksi kiviksi, kuten munkki Pietari ennusti… Ne olivat kokoontuneet pilveksi ja nyt alkoivat ne pudota hänen päällensä…
Hädissään yritti hän paeta, mutta edessä oli avonainen hauta, josta kuollut irvisti… Hän yritti toisaalle, mutta sielläkin oli avonainen hauta ja kuolleet nauroivat sen pohjalta…
Hän alkoi vapista… Kivipilvi nousi uhkaavampana… Joka hetki pelkäsi hän tulisen kivisateen alkavan… "Nyt, nyt se alkaa!" — tuskitteli hän joka hetki… Hiki vuoti virtana… Hän yritti taas huutaa, mutta ääni tukahtui kuolleiden nauruun… Taas pimeni… Joka askeleella avautui hauta… Tuhannet kuolleet nousivat hänelle ilkkumaan… Koko ruumis vapisi tuskasta.
Taas kääntyi hän paetaksensa, mutta silloin kohtasi häntä hirvittävä näky: Nikitin seisoi hänen edessänsä, pää retkallansa, niskanikama poikki… Hän alkoi hirmuissansa hyppiä yli hautojen pakoon… Nikitin seurasi häntä, huutaen kamalalla äänellä:
— "Huu!… Hu… huu!"
Ja vainajat vastasivat haudoistansa:
— "Hu-huu!… Hu-huu!"
Korppien rääkkynä sekaantui kamalaan huutoon… Harhaman hätä ja kauhu oli kuvaamaton… Mielipuolena hyppii hän avonaisten hautojen yli…
Äkkiä avautui hänen edessänsä hirmuinen kuilu ja hän näki sen pohjalla helvetin… Ritva katsoi helvetistä häneen, kasvot tuskan vääntäminä… syyttäen, että hylkäsi hänet vieraan vaimon hoitoon…