Ensimäinen saderoihu valui ukkospilvestä ja tuuli loi sen vasten
Harhaman kasvoja.
— "Kas niin!" — huusi Harhama. — "Kuulitpas nyt rukoukseni, Sinä pilvissä Piilottelija!"
Ja ojentaen nyrkkiin puristetun kätensä taakse päin, valmiiksi iskuun ja uhitellen salamoivaa synkkää pilveä kohti, huusi hän raivohullun tavoin:
— "Niin, jyrise vaan! Sinä Raukka, joka et uskalla näyttäytyä, kun
Sinua etsin…"
Salamat vilisivät nuolina. Jyrinä yltyi. Harhama huusi edelleen:
— "Riehu vaan Sinä hedelmän syötättäjä, sinä ihon puhdistuttaja!… Riehu ja jyrise!… Vai luuletko että Sinua nyt pelkään. Niin! Vielä kovemmin jyrise! En minä peittäänny viikunanlehtien alle, enkä hameen taakse… Kuule, Sinä Jumala, jos Sinä kerran olet olemassa… kuule nyt totuus: Nyt en minä Sinua kiellä… Minä tunnustan Sinut, minä tunnustan että olet voittanut minut, mutta minä en pelkää Sinua… Minä astun eteesi uhmaten… Niin, jyrise kovemmin… Minä astun itse vastaamaan teoistani… Kuuletko: itse!… Minä en ryömi edessäsi… Minä koetan tulla rikostaakkani kanssa toimeen ja vastata siitä, kun aika joutuu…"
Maa tärisi jyrinästä. Kaiku kierteli äärettömyydessä, jylisi salamoivassa pilvessä. Se oli hurjan uhman kaiku, sortuneen ihmishengen viimeinen vimmatun ponnistuksen kaiku. Sen jylistessä jatkoi Harhama:
— "Tule nyt tiliä vaatimaan ja kuule alaston totuus: Minä itse olen syyllinen, minä eivätkä muut, ja minä vastaan kerran… Minua ei ole kukaan vietellyt… Minua ei voi kukaan vietellä… Minä itse olen tehnyt, mitä olen tehnyt ja minä itse vastaan… kuuletko… minä vastaan itse… Kas niin, jyrise kovemmin… Minä olen polttanut huviloita, eivätkä huvilat minua… Minä olen varastanut tavaroita, eivätkä tavarat minua… Eivät portot ole maanneet minua, vaan minä porttoja… legioonan… Eivät ne ole minulla ihoansa puhdistuttaneet, vaan minä olen niiden ruumiin ja hengen ravannut… Itsetietoisesti olen sen tehnyt, en vieteltynä… Eivät muut ole minua murhanneet, vaan minä muita…"
Salama löi maahan Harhaman lähelle ja hänen päänsä päällä räjähti jyrähdys. Ritvan haudalta nousi sateen kasteleman mullan tuore haju.
— "Iske, iske!" — huusi Harhama. — "Avaa vaan koko hauta! Ja sinä
Ritva, sinä pikku rosvo…"