— "Ihmis-elämä on joukko harha-askelia… Se on yksi ainoa erehtymä."
Hän kokosi kaikki voimansa ja lopetti ihmispedon eleillä:
— "Se on yksi ainoa järjetön harha-askelten yhtymä, yksi ainoa harhama… Kuuletko: ihmis-elämä on har-ha-ma…"
Pelottava salama iski aivan Harhaman vieressä maahan, ankara räjähdys laajeni pauhuksi ja koivun latvassa nauroi ilkeä Harakka…
Varjoa ja koti-ikävää.
Elämä on harhama, joka oikaisee itse itsensä…
Elämä on Jumalan ijankaikkisen rakkauden tulinen käärme…
Äärettömyys puhkui maailmoiden synnytyskivuissa… Se imi häviävät itseensä… Nopeasti syttyvänä ja sammuvana tulituksena tuikki siinä maailmoiden synty ja häviö… Tyynenä katseli sitä leikkiä ijankaikkisuus ja äärettömyys.
Avaruuden tähditetty puolikupera kirmaa taas maan mukana. Vinhasti huitoen viskautuu se ihmispoloisen asuman maan ympäri, pysytellen auringon valokuperan vastaisella puolella. Kuu kieriksii ijäisiä ratojansa koreillen lainavalossa ja maailmat pauhaavat ikilentoansa äärettömyyden halki. Yhdet syntyvät, toiset häviävät. Auringot sammuvat, uudet syttyvät sijalle. Idästä karkaa päivä yön kintereille, ajaen sitä edellänsä, lännessä karkottaa yö päivää tieltänsä. Ne kirmaavat ainaisessa kilpajuoksussa, ja äänettömänä hohottaa kylmän äärettömyyden sysimusta autio, maailmoiden kuihtumaton emätin ja täyttymätön hauta.
* * * * *