Maria Petrowna hämmästyi ja teki ristinmerkin. Harhama jatkoi, mieli kuolonkatkerana:
— "Sinä, Maria Petrowna, lausuit kerran, että elämä on suuri musta käärme… Katso! Taivas kihisee täynnä mustia käärmeitä… minun elämäni matoja…"
Maria Petrowna hämmästyi, neuvotonna kysyi hän Loojalta:
— "Kuka hän on?"
Harhama kuuli kysymyksen ja vastasi katkerana:
— "Kukako minä olen?… Etkö sinä, Maria Petrowna tunne? Minä olen ihmis-olennon erehdys… Minä olen ihmis-harhama."
— "Hän on onneton", — kuiskasi hätääntynyt Loolja.
Maria Petrowna tajusi edessänsä olevan oman entisen ihmisensä. Hän teki ristinmerkin ja rukoili:
— "Kaikkivaltias armollinen Jumala! Johda hänet luoksesi ja armahda häntä, kuten olet minuakin syntistä armahtanut!"
Ja Looljalle hän lisäsi: