Anna Pawlowna oli lopettanut rukouksensa ja nousi ylös ja puhui hämmästyneenä itku kurkussa:
— "Te!… Harhama! Voi hyvä Jumala!… Mitä on tapahtunut, kun olette tuommoisena? Näin unta, että putositte jostain korkealta ja rukoilin juuri puolestanne… Herra Jumala… mitä on tapahtunut?"
— "Ei mitään… Minä olen vaan pudonnut", — vastasi Harhama synkkänä.
— "Mistä pudonnut?… Junastako?… Puhukaa Herran tähden!" — hätäili Anna Pawlowna.
— "Ei vaan korkeammalta… Taivaasta olen pudonnut", — yritti
Harhama.
— "Herra Jumala!" huudahti Anna Pawlowna avuttomana, kauhuissansa, luullen Harhaman tulleen hulluksi. Hän vapisi, kalpeni, kuiskasi munkki Pietarille kysyvästi:
— "Hän on tullut hulluksi?"
Munkki Pietari ja Loolja ristivät silmänsä. Harhama oli kuullut Anna Pawlownan kysymyksen ja käsittänyt sen. Hän jatkoi katkeraa selitystänsä.
— "Niin… Minä olen pudonnut taivaasta, jonka itse rakensin…"
Anna Pawlownalle selvisi hiukan Harhaman elämän sumu. Hän hätääntyi ja ilostui ja yritti puhua: