— "Sinä olet minun tuskieni ja vaivojeni lähde ja kärsimyksieni vesisuoni."
— "Sinussa yksin on ikuinen rauha ja lohdutus. Sinä olet ehtymätön armon lähde… Herra armahda!… Herra, armahda!… Herra, armahda!" — humisi laulu ja rukous.
Ja yhä hartaampana jupisi Harhama puoli-itseksensä… Yhä palavammin houri hän:
— "Sammuta minut!… Minä palan… minä palan… minä palan…"
Ja yhä ihanampana ja palavampana kertasi veisuu ja tuhansien huokaukset:
"Herra, armahda!
Herra, armahda!
Herra, armahda meitä!"
— "Pyyhi Sinä pois kiroukseni jälet. Peitä ne siunauksella!" — jatkoi Harhama ja hänen korvissansa humisi veisuu:
— "Sinusta vuotaa ikuinen siunaus… Sinussa sammuu synti, kuivuu kirous… Sinusta alkavat kaikki polut… Sinuun johtavat kaikki tiet… Jos ijankaikkisuus loppuisi, et Sinä lopu… Jos avaruus haihtuisi, pysyt Sinä. Herra, armahda! Herra, armahda! Herra, armahda!"
Joulukynttilät loistavat kirkkaina, Looljan ostama muita valoisampana. Kyyneleet vuotavat ja kuivuvat ja huokaukset tukahtuvat. Pappi luki alttarilla joulusaarnan tekstiä:
— "Minä ilmotan teille suuren ilon: Teille on tänäpäivänä syntynyt vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Davidin kaupungista."