Ja entistä mahtavampana seisoi elämä hääväen keskellä. Entistä hämärämpänä häilähtelivät sen harmaat verkkovaipat Harhaman silmissä. Hän tuskin olisi nyt huomannut maailmanpaloakaan. Oman elämän virvatulet olivat näkyvistä hävinneet, sammuneet, tukahtuneet elämän yleisiin savuihin, yleiseen elämäntuskaan, elämän kauneimman kukan: maailmantuskan väreihin ja tuoksuihin. Timo jatkoi elämänviisauttansa:
— "Ihmiset vaan eivät ymmärrä elämän hyvää tarkotusta. Vasta silloin, kun kuoleman kello soi ihan korvan juuressa, avautuvat niiden silmät… Ollapa vaan silloin ihmisellä paljon semmoisia ystäviä, jotka ovat hänelle vääryyttä tehneet ja olleet elämän ruoskina, niin mielellään lähtee täältä ihminen, aivan niin iloisena, kuin olisi häihin menossa…"
— "Kyllä se niin on", — myönsi harmaapää Peltovaara. Timo jatkoi ajatuksissansa:
— "Mitä enemmän ihmiselle kokoontuu muille anteeksi annettavaa, sitä iloisemmalla mielellä hän lähtee täältä… Mutta jos ei vaan ihmisellä ole anteeksi annettavaa kellekään, niin kyllä silloin ovat kuolemassa asiat huonosti…"
Kaikki maailman salamat välähtivät Harhaman silmissä ja kietoutuivat seppeleeksi Timon päähän. Hän näki Timon viime sanoissa jumalallisen hyveen suuren leimahduksen, jumaluuden ilmiön, joka on maailman alusta ollut kehittymässä ja yhä kehittyy ihmisessä ja nimenomaan kurjissa. Hän luuli aivan kuin tilauksesta saaneensa taas vahvistuksen maailmankurjuuden jumaluudesta ja katseli sitä huumautuneena.
— "Kyllä se niin on… Jos on toisille anteeksi annettavaa, niin se on kuoleman hetkellä sama, kuin öljy viisaiden neitsyeiden lampuissa", — myönsi Laurilan Aapo.
Syntyi taas äänettömyys. Kaikki miettivät elämän suurta kysymystä.
Peltovaara lausui lopuksi:
— "Siinäkin oikeastaan elämä huolehtii meidän lampuista: Se panee toiset tekemään meille vääryyttä että meillä olisi kuolemassa heille anteeksi annettavaa… Sillä lailla se panee meidän viholliset täyttämään meidän lamppumme…"
— "Niin… Ei elämä erehdy… Se on jo monen miehen opissa ollut ja siksi se on viisas", — lisäsi siihen Timo piippuansa sytyttäen…
Nuori morsian kulki ohi ja kysyi sivumennen: