Uhrisavu nousee rauhallisena… Papit poistuvat, kiihkeästi keskenänsä puhellen… Perkele selitti:
— "Jos minä olisin sen iskun antanut muiden, kuin Jehovan oman joukon riveistä, niin ihmiset eivät olisi uskoneet, että profeetat ovat väärän opin levittäjiä. Mutta nyt he uskovat…"
Enkelit ylistivät taas herransa voimaa ja viisautta. Perkele antoi taas vihjauksen ja uusi näky avautui:
Getsemanen puistoa kääri etelämaan tumma yö hämyihinsä… Yön hiljaisuus liiteli kuoleman enkelinä korkeudessa… Öljypuut kohosivat mustina kimppuina pimeyteen… Kuoleman haju täytti äärettömyyden… Korkealla pilvien tasalla loisti kalkki himmeästi… tuskin huomattavasti… Se loisti verenvärisenä… surullisesti tuikkien… maailmantuskan kuvana… Se hohti ihmiskipuja… Siinä helmeilivät maailman kyyneleet… elämäntuska… ikikaipuu… kuoleman pelko… Se oli ihmissuruja täynnä… Se vilkutti, kuin lähestyvän kuoleman surullinen silmä…
Öljypuun juurella oli enkeli polvillansa… Sekin suri… sekin itki… sekin katsoi kaunista kuoleman kalkkia… Se suri Jumalansa puolesta… Se sääli samalla mullanlapsia…
Yö tummeni… Enkeli katseli kalkkia… Hän näki siinä ihmisten huolet… niiden kyyneleet… niiden kuolemanpelon… niiden surut ja murheet… Hän näki maailmantuskan…
Hän nousi ja vahvisti rukoilevaa Jeesusta… Hän osotti hänelle kalkkia ja sanoi:
— "Juo se!… Muutoin täytyy ihmisten se juoda."
Ja rukoileva Jeesus nousi… Hän ei raaskinut jättää sitä ihmisten juotavaksi… Hän sääli ihmisiä. Hiki tippui hänen kirkkaalta otsaltansa veripisaroina… Hän ojensi kätensä ottaaksensa maailmantuskan kalkin…
Getsemanen puistossa loistivat tulisoihdut… aseet välkkyivät… loistavat puvut heilahtelivat… Judas Iskariot astui Jeesuksen luo ja suuteli Häntä… Perkele riemuitsi: