— "Älä sure! Onhan sitä ennenkin eletty."
Näissä torpissa oli Suomen vaimon aateli emäntänä.
Elämä avautui taas Harhamalle selittämättömänä, oikkuisena, käsittämättömänä, miltei järjettömyytenä, joka jakoi antimiansa umpimähkään, polki oikeuden lokaan ja hallitsi kaikkea oikeuden nimessä ainoana olevana oikeutena… Samalla se nousi hänen eteensä kaikenhäviönä ja kaiken syntynä. Se oli hävittänyt Suomenmaan muinaisuuden ja luonut sen nykyhetken. Se oli hävittänyt itsensä Suomen muinaisen kansan ja luonut siitä aivan uuden: nykyisen kansan. Se ilmeni taas käärmeenä, joka aina aterioi oman ruumiinsa ääressä, purki ruuaksensa lapamatoja ja eli ja uudistui niistä…
Mutta sen huomion hän luuli tehneensä, että nykyisillä omistus-oloilla ei ole oikeuden perustusta. Koko kansa oli kantanut yhtä raskaan taakan, mutta toiset koonneet palkan ja polkeneet toiset orjiksi. Oikeuden ja totuuden kaipuu, vaikka hän itse ei sitä noudattanutkaan, oli hänessä toki siksi rehellinen ja suuri, että hän nytkin närkästyi, huomattuansa tuloksen, ja etsi syyllistä.
Silloin Iiranto asettui hänen varjoksensa, ruumiina kesän lämpö ja kädessä häilähtelevä unelma. Se hymyili hänelle ja osotti syyllisen, kuiskaten Harhaman oman poven äänellä:
— "Syyllinen on Jehovan kirkko… Katso, kuinka paljon maata ovat sen papit anastaneet virkataloiksensa!… Katso, miten ne nylkevät miehet maattomiksi!… Ja eivätkö juuri he nukuta kurjia tyytyväisyyden uneen?…"
Harhama ymmärsi kuiskauksen ja nousi entistä rajumpana Jumalaa vastaan.
Se oli tulos hänen historian lankojen tutkimisestansa. Kaikki purot virtasivat hänen teokseensa.
* * * * *
Yksi niistä lukemattomista työn ahjoissa koetelluista oli Varpalan Juho. Hän polveutui samasta Riuttalan torpparista, joka oli kironnut Riuttalan peltoon kylvämänsä siemenen ja siitä leikkaamansa viljan. Joka vuosi olivat Riuttalan muinaiset isännät lisänneet tälle torpparisuvulle veroa, sitä mukaa, kuin näkivät sen jaksavan maksaa. Aluksi oli lisätty päivätöitä, mutta kun talon viljelyksillä ei enää enempää työväkeä tarvittu, alkoivat isännät kiskoa luonnontuotteita, joita joka vuosi vaadittiin uusi laji. Joka vuosi täytyi tuoda taloon määrätty määrä marjoja, sitten lisättiin niihin sienivero… pellava… voi… liha… valmiiksi veistettyjä tarvepuita y.m. loppumattomiin. Useita miespolvia oli suku kärsinyt nurkumatta ja ottanut sanan veronlisäyksistä vastaan yhtä tyynenä, kuin hallayön, mutta viimein olivat voimat loppuneet. Kuorma oli tullut raskaammaksi, kuin mitä he kantaa voivat. Vero jäi maksamatta ja heidät häädettiin torpasta, jota olivat miespolvet viljelleet. Häädetyn torpparin kolmannesta polvesta syntyi Juho Varpala.