Ja Iivana vastasi, täsmälleen ihan:
— Borsh, nitshevoo… Borsh kuin borsh!
Asia oli molemmille nyt täsmälleen tarpeeksi selvä. Iivana puhalteli jo yhdennentoista lasillisen teevadillisesta höyrypilveä ja hymyili sen pilven takaa autuaallisena ja Annushka puuhasi ja touhusi ja odotti että sulhanen jo alkaisi asian.
* * * * *
Se oikea morsian siihen nyt ujona tuli. Pitkäksi tuo sen aika, nääs, jo hiivittihe. Peräämään tuli.
Ja niin supatteli hän nyt puhemies-Annushkan kanssa ovipielessä ja koki samalla varkain silmäillä sulhasta. Se vuorostaan sieltä höyrypilvensä takaa loi muijaan iloisen suutarin veikeää katsetta, hörppi, puhalteli ja oleili. Morsian niiskutteli, pyyhikse huivin kulmalla suupieltään ja ujoili. Puhemies hänelle supatteli, että ei ole asia vielä ihan valmis, vaan kohta tulee.
— Herrankiitos, että toki kohta, tuli morsiamelle helpompi olo.
— Vot … vot … vot, vihjaili puhemies, ja morsian yhä vilkuili varkain sulhaseensa.
Mutta eipäs malttanut sulhanen, iloinen suutari se, silloin olla jo pistämättä ujoilevalle leskelle veikeäksi leikiksi. Hän hymyili, punoitti, hikosi, ja jo alkoi:
— Eh mikä mehevä muori!… Verevä muori, tarkoitan, hörppi ja hymyili hän ja lisäsi: