— Aaaa, veti Iivana ja kutkutti leuvasta: Käpyseni sinä…
Sydänkäpyseni… Eh!
Annushka oli kuin ymmällä. Mutta yht'äkkiä silloin Iivana virkkoi:
— Annas kuin lupsataan!… Eh!
— Kuin lupsataan?
— A vot… Pussata lupsautetaan… Vot!
Ja ilman sen enempää suuteli hän eukon morsiameksensa ja ihan teki sen siunaukseksi hurskaan ristinmerkin. Annushka ihan hölmistyi, eikä ihme.
Mutta juuri silloin suudellessa osui se Titoffin eukko pistämään päänsä ovesta, näki tapauksen, hiipi huomaamatta takaisin ja sitä kyytiä juoksi lennättämään juorua. Kapakkaan hän miltei ensiksi osui ja siellä kertoi asian niin kovalla äänellä että ukko Durnjakin sen kuuli.
Varvaralla, eukolla, näet oli pientä vihaa Annushkaa kohtaan ja nyt tuo sopi kostaa, juoruta asia, vieläpä suurennella sitä.
Ja onnistuikin hän. Ukko Durnjakin höristi korviaan, otti Varvaralta asiasta täyden selon, raivostui ihan ja vannoi Osiipalle:
— Nää, mikä kelmi… Konna… Veijari, sanoin, Osiippa… Nää.