Osiippa töllötti:
— Kuin en nää!… Tietysti nään!
Ja ihan hän ukolle selitti:
— Vot sukuisuus!… Sukuisuus ja kelmi!… Nää!
Ja Varvaralle hän hoki, töllötti, tolkutti:
— Ja sinä, Varvara… Titoffin akka tuota… Vot!
— Vot, vot! ilkkui Varvara asialle, voitollensa oikeammin ja hieman humalainen Osiippa yhä hoki:
— Vot puhutaan… Matvei Ivanovitsh puhuu… Jotta sukuisuus puhuu…
Aleksei Mihailovitsh sukuisuus mutta… Avos[1]… Avos ei?… Eh?
[1] Mene tiedä (y. m.)
Mutta ukko Durnjakin koki kuitata loppuviinoja suuhunsa, että joutuisi
Iivanaa opettamaan. Onneksi hän olikin nyt itsensä poliisipristavin,
Aleksei Mihailovitshin suutari ja muutenkin sen kanssa sopuväleissä.
Siltä tuota sopi nyt apuakin saada.