Ja kun Iivana sittekin vain vehnäisteli ja ihan jo hyvinkin lähenteli, niin hän nyt meni asiaan neuvoen:
— Vot kuin on tehtävä… Jos kerran kosii ja jos oikeassa mielessä ja ristityksi…
Ja hän selitti:
— Se pitää ihan oikein.
— Kuin oikein?
— A vot … morsianta pitää … itseään morsianta pitää… Hyvitellä pitää … olla oikea ja hellä ja… Istuttaa…
— Annushka… Kuin istuttaa?… Eh sinä! lähenteli Iivana. Hän luuli
Annushkan vihjailevan: Kai se uutta pusua tahtoo.
— Kuin istuttaa? toisteli, vehnäisteli hän sille yhtenä hymynä ja lähenteli.
Ja Annushka koki selittää:
— Vot… Vaikka sängynreunalla istuttaa… Rinnallaan istuttaa…
Helliä, hyväillä… Vot!