— Annushka! ihastui Iivana moisesta armaasta luvasta lopen: Eh sinä!…
Kyyhkyläinen!
Mutta Annushka sen oikean morsiamen puolesta ihan tenäsi:
— Jei bohu pitää… Morsianta pitää… Istuttaa ja hyväillä.
Ihan hän kertoi esimerkin itsestänsä, siitä, miten häntä oli ukkonsa aikoinaan, nuorena, silloin kosiessaan istuttanut ja hyväillyt. Hän touhusi ja vannoi:
— Totta puhun… Että istutti ja hyväili… Ja kuin vielä hyväili?…
Ihan väkisin istutti sängyn reunalle.
— A-aaannushka!… Simpukkaiseni sinä… Eh!
Ihan se oli jo autuutta Iivanalle, kun Annushka hänelle vihjailuillansa niin alttiisti tarjoutui. Kyyhkyläiseni, vehnäisteli, hymyili hän ja lähenteli.
Mutta yhä varmemmin vannoi Annushka:
— No vaikka ristiydyn ja vannon, niin hyväili…
Ja hän aivan innostuen tenäsi: