Hän osoitti sormella erästä paikkaa asiakirjassa ja aivan kuin kirjoituksentaitava ilmoitti:
"Eikös tässä seiso jotta… Jotta niinkuin … kuitti?"
"Ka… Mutta se on tässä… Ne housut!" oikaisi vallesmanni osoittaen aivan toista kohtaa.
"Tässä… Jotta housut."
"Ka!… Mutta!"
Sillä yhäkin hän koetti, siristi silmiään muka paremmin nähdäkseen ja siinä pulan pakottamana arveli:
"Niin jotta eikös se siinä seiso ässä… Niin jotta sopiikos se housujen puustaimeksi?… Ässä?"
"Ka… Mutta sepä kun onkin 'hoo'", lohdutteli häntä vallesmanni.
Täytyi siis taipua, ja niinpä hän jo puheli:
"Ka… Niinpään ovat siihen panneet harakanvarpaan jotta… Jotta se on siinäkin tää nyt… kuitti."
Ja taas hän koki: