"Mutta se on se poliisikomento semmoinen jotta", sotkeutui hän asiaa sotkiessaan ja johtui siis asiaa pimittääksensä äkkiä kertomaan:
"Ja sitte se yksi iso poliisi vielä ihan jumalattoman yletön käsikorvallisella huutamaan 'herra-katteinia' niin jotta: Jumal' antakoon, herra katteini!" ärjäisi hän sen kuten poliisi oli saman hänelle karjunut. Vallesmanni sitä karjaisua aivan arasteli siunatussa tilassa olevan vaimonsa vuoksi ja niinpä sulki välillä ovet.
Ja taas jatkettiin. Oli siinä puuhaa. Mutta jotenkuten sai vallesmanni toki vihdoin selvän kaikesta, sillä loppujen lopuksi ukko tunnusti suoraan, vieläpä selitti:
"Ka kun ne hylyt… Nää omat housut… Niin jotta jäivät rannalle kukkumaan…"
Pahukset! Mutta vallesmanni, jolle nyt kirkastui koko asia, vetäisi ristin koko asiapaperin yli ja koko asialle ynseillen puheli ukolle:
"Ann' olla!… Voithan sinä nää housut maksaa akalle rahalla, niin … on kuitti!"
"Ka!" ihastui ukko ja siinä ilontouhakassa niin eikös jo tullut siinä noloa asiaansa koristellakseen kehaisseeksi:
"Niin ja … siksi toisekseen niin… Ei tarvitse maksaakaan, kun minä toisella lykykkäämmällä reissulla … otan eukokseni koko akan!"
"Ka… Paraspa se on niin!" hyvitteli häntä vallesmanni. Ukko miltei innostui:
"Ka!… Paras ja… Ja niin jotta lykykäs mieshän minä sitten lopullisesti olen … näissä naima-asioissani", koki hän, siinä omituisessa olossansa, kovin alas laskenutta naima-asiaansa yhäkin kohottaa, tupakoi ja arveli: