"Mutta niin jotta…"
Aivan hänen silmäluomensa lupsahtivat jo sitä ajatellessa pehmeästi.
"Jotta jos et tuo Sortavalan kaupungin kautta, niin … muista sitten ajaa… Join kautta… Niin…"
No sehän nyt oli luonnollista, että ei ilman viinoja. Hyvillä mielin lupasikin ukko Massinen:
"Ka… Eipähän sitä nyt uutta emäntää … ihan kuivin suin vieraalle näytetä…"
* * * * *
Miten kerrassaan se muutti nyt koko asian! Tämä rakkaudesta puhuminen oli ukkoa aivan nuorentanut. Ihan asiatta ärtynyt sisu oli puhjennut. Hätäkös nyt oli puhua tuumasta pojallekin, kuten asia tuntui vaativan!
Ja sitä puheen alkua hän nyt taas siinä tupakoidessansa hiljaisuudessa hautoi. He olivat juurikään syöneet, ja pikku Habakuk ruokki puuhevostansa aivan siinä hänen lähettyvillänsä. Oli hän pariin kertaan jo aivan syläissyt suunsa alkua varten tyhjäksi, mutta oli sittenkin ikäänkuin ujostuttanut, ja niin hautoi hän nyt kolmatta kertaa samaa alkusanaa.
Ja miten miellyttävältä se poika-mukula nyt näyttikin! Aivan hän lämpeni sille ja yhä syvemmin hautoi miten sanoa. Pikku Habakuk oli saanut puuhevosensa ruokituksi, sytytti piippunsa, imaisi savut, puhalsi ja seisoi siinä niin terhakkana, että oikein teki hyvää ukon sydämelle.
Ja silloin ei hän enää malttanut, vaan meni asiaan, Kuin iloisena hymyillen äännähti hän puheen aluksi: