"Sinä, Habakuk, sitä et taida vielä olla naisiin menevä?"
Ällistyi sitä poika! Ei hän ymmärtänyt kysymyksestä kerrassaan mitään ja katsoi isä-ukkoon ymmällä, hieman epäluuloisena. Mutta ukko oli hyvillään.
"Minä taas!" kehaisi hän jo pojalle, imaisi ja selitti:
"Naisväen perään, tarkoitan, minä olen ollut tuhottoman kärkki… Hanakka ja kärkki", selvensi hän vielä. Toisin sanoen: hän on koko ikänsä ollut kova naisiinmenijä.
"Niin että… Että se on kärkki!" vahvisti hän. Ei poika tiennyt mitä sanoa. Ukko veteli savuja hyvillä mielin. Koko elämä tuntui helpolta, kun oli noin mukavasti alkuun päässyt.
"Mutta vieläpähän tuota sinäkin ennätät… Sitten myöhemmällä iälläsi!" rauhoitteli hän selittelyllä poikaa, joka tuli yhä enemmän ymmälle. Koko sen otsa oli aivan yhtenä ajattelijan ja ihmettelijän sanattomana kureikkona, ja piippukin unehtui jo miltei imemättä.
"Naisväen perään nimittäin ennätät vielä!" toisteli ukko selittelynsä, lapautti savut ja arveli äkkiä:
"Mutta toista se on jo minulla!"
Arvasihan sen! Mies jo sillä iällä että! Kai se asia nyt oli jo pojallekin selvä, ja niinpä hän imaisikin vain rohkeudeksensa välisavut ja aikoi jo sanoa koko sen lopullisen totuuden: sen naimapuuhansa.
"Ka niin jotta", alkoi hän jo.