"Niin että… Että huonosta esivallasta ei ole hyötyä muille kuin viinankeittäjille, näin että…"
Oli niin omituista koko olo. Sotkeutui jo.
"Ja", koki hän löytää ja tapaili jäähyväissanoja, hapuillen:
"Ja niin että… Tääkin Kiihtelyksen ämmä-väki niin jotta…"
Taas!
"Jotta hyvästihän tää Kiihtelyksen ämmä-väkikin oman kilvoituksensa kestää!" tokaisi hän ja pääsi nyt lopultakin eroon tiheään asutuista kirkon seuduista ja painui poikinensa taipaleelle. Syrjäkujia pitkin hän pujottelihe kotiansa kohti ja jo keskusteli poikansa kanssa matkan viimeisestä vaiheesta.
Niin. Kaikki siis taas hyvin. Eräs pieni kiusa toki vielä osui, nimittäin se samainen Väänäsen Jussi. Sehän se, pahus, kärkkyikin kaikkialla, missä vain vedestä valmistettu haisi, ja nyt se oli jo ukkoa odottanut kaupungista ja pitänyt varansa ja niinpä osui vastaan.
"Hei!… Terve!" tervehti se hylky jo ilkeästi, se ainainen nenänykerö terhakasti ja iloisesti pystyssä.
"Ka… Niin jottako terve … sinä sanoit?" oli ukko vähän nolostua, varsinkin kun huomasi sen jo katseellaan mittelevän hänen housujensa pituutta ja niiden jatkona paistavia paljaita pohkeita.
"Ka!" puheli se, muoto siinä ilkeässä ja paljonpuhuvassa hymyssä, ja ukko koki sotkea asiaa ilmoitellen siinä sekavaa: