"Ka, niin jotta… Jotta härkä ja heinähän se on maidon isä", sotkeutui hän tokaisemaan sen viimeisenkin selkeyden. Ainakin nyt jo täytyy pojan ymmärtää.
"Vai mitä, Habakuk?" tiedusti hän siltä, kun se ymmällä häneen katsoa tuijotti:
"Niin jotta ei suinkaan se sinullekaan vasten mieltä ole tää nyt?…
Jos minä otan akan?"
Ymmälle joutuneen pojan epäluulo oli täysi. Hän synkistyi lopullisesti ja altakulmainsa katsahtaa väläyttäen mutisi ylimalkaista, uhittelevaa: "Ota!… Vaikka ota mikä!…"
Ja hän syläistä töpäytti kuten tupakkamies, painoi hattureuhkan korvia myöten päähänsä ja tallusteli jotain mutisten ulos tuvasta.
Mutta ukko oli nyt tyytyväinen. Ja kun loiseukko Katriina, joka ei vielä koko tästä naima-asiasta tiennyt kerrassaan mitään, tuli tupaan, selitti hän sille:
"Ka… Niin jotta… Niin että sitäpä se tääkin poika tässä arveli, jotta… Jotta peruna on aina potaattia parempi!" muutti hän paremman puutteessa niiksi, taas ylimalkaisiksi viisauden tokaisusanoiksi. Kai se Katriina ymmärsi, arveli hän ja niin työntyi tuvasta ulos.
III.
Nämä kaksi ystävystä, isä ja poika, olivat kaikessa erottamattomat: missä oli heistä yksi, siellä oli myös toinen, sillä pojattansa ukko Massinen ei minnekään lähtenyt.
Niinpä nytkin. Poikansa päätti hän ottaa mukaansa kosimismatkalle, oikeastaan puhemieheksi. Oli alussa aikonut varsinaistakin puhemiestä, mutta arveltuansa oli hän siitä luopunut kulunkeja peläten. Loiseukko Katriina oli kyllä nyt asiasta tiedon saatuansa sitä mieltä, että olisi varmempi, jos olisi puhemies, mutta ukko vain siihen vastasi tupakoimis-arvehilla että: